Oivalsin äkisti, että elämä on pyhiinvaellusmatka syvälle itseeni. On täysin minusta itsestäni kiinni, miten syvälle uskallan sukeltaa tai miten korkealle uskallan ponnistaa. Pyhiinvaellusmatkani tarkoitus on etsiä Pyhä sydämmestäni, puhdas pyyteetön rakkaus, ilman mitään ehtoja itselleni tai toisille. Jotta matka ei olisi liian helppo ja yksinkertainen, läheiseni ovat rakkaudesta suostuneet heijastamaan minulle ne kipupisteeni, jotka minun tulee kohdata ja hoitaa. Ei siis ole mitään syytä syyllistää muita tai itseäni varsinkaan jos näennäisesti näytän 'epäonnistuvani'. Ei ole olemassa oikeita tai vääriä valintoja, on vain erilaisia polkuja mutkineen ja kiihdytyskaistoineen ;). Yhtä kaikki, Olemme matkalla kohta Pyhää itseämme, jonka sijaintia ei kerro yksikään kirja tai henkinen opus. Voin löytää itseni vain syvältä itsestäni, en koskaan ulkopuolelta.
Olemme siis sekä pyhiinvaellusmatkalla että Pyhällä vaelluksella, Pyhällä matkalla kohti omaa jumaluuttamme.
Vanhassa ajassa, historiassa Pyhää etsittiin itsemme ulkopuolelta, käytiin jopa 'pyhiä sotia' ja tehtiin ristiretkiä uskon vuoksi. Ja tehdään yhä... kumarrellaan patsaita ja tyrkytetään omia näkemyksiämme valmiissa sabluunoissa ja paketeissa toisille. Tämä on vanhan maailman energiaa. Nyt on uusi aika. Uusi aika aloittaa Jumalallinen löytöretki, pyhiinvaellus, joka suuntautuu omaan sisimpään. Olemme matkalla kohti Valoa, Luojaamme, mutta polku ei löydy itsemme ulkopuolelta. Vastauksia ei anneta meille valmiina, jokaisen on löydettävä vastaukset itsestään. Kukaan toinen ei voi kertoa minulle, missä ja millainen on todellinen olemukseni. Minun on kuorittava se esiin syvältä itsestäni. Meitä toki tuetaan matkalla, kannustetaan ja autetaan, mutta jokainen askel on silti astuttava itse.
Haasteet matkalla ovat todellisuudessa siunauksia. Vaatii syvää ymmärrystä ja tietoisuuden avautumista nähdä niiden todellinen muoto ja tarkoitus. Mitä nopeammin opin itse löytämään vastaukset itsestäni, sitä nopeammin myös tietoisuuteeni kasvaa ja asiat yksinkertaisesti oivaltaa täysin uudenlaisesta näkökulmasta. Niimpä kannustan sinuakin rakas lukijani tekemään joskus itsellesi tulkinnan, sen sijaan että pyydät jotain näkijää tai toista henkistä kanssakulkijaa tulkitsemaan sinulle tilanteen. Pyydä Korkeampi Minäsi apuun ja anna sen puhua, kuuntele millaisia oivalluksia mieleesi tulvahtaa. Riemuitse ja kiitä, kun löydät ITSE vastaukset! Tällä tavoin Pyhä matka saa aivan uudenlaisen ulottuvuuden. Uudenlaiset ratkaisun avaimet annetaan sinulle lahjana suoraan Luojaltasi. Tuntuu nimittäin moninverroin upeammalta todella löytää ja oivaltaa itse!
Toivon sinulle löytämisen iloa Pyhälle Matkallesi. Polku on turvallinen, kaunis ja valoisa, jopa synkimpinäkin hetkinä.
Kiitos yhteisistä vuosista rakas uskollinen ystävä!!!
Sanoin eilen haikealla mielin hyvästi rakkaalle vanhalle 14-vuotiaalle ystävälleni. Kokemus oli samaan aikaan surullinen, mutta toisaalta täynnä rakkautta. Koirani on asunut viimeiset vuodet isälläni, koska tyttäreni on koirille allerginen. Silloin tällöin olemme häntä pitäneet meillä kuitenkin muutamia päiviä ja ottaneet mm. mökkireissuille mukaan.
Neljä vuotta sitten jouduimme lopettamaan ensimmäisen koiramme 13,5vuoden iässä. Se tuntui kamalalta. Olin jo kuitenkin ehtinyt unohtaa, miten suuren tassun jäljen eläinystävät jättävät sydämmiimme <3. Muiston pyyteettömästä rakkaudesta ja palvelusta. Parempaa oppiläksyä ei voisi olla!
Isäni soitti illalla eläinlääkäriasemalta, että koira on erittäin huonossa kunnossa ja vaihtoehdot vähissä: suuri kasvain mahassa ja maksa-arvot pilvissä, ei enää syö ja uikuttaa vaan (kipuja). Lähdin siltä istumalta ajamaan kohti eläinlääkäriasemaa rukoillen matkalla enkeleitä apuun. Tiesin, että tämä oli tässä: jäähyväisten aika oli tullut.
Perillä lääkäri näytti vielä verikokeiden tuloksia ja röntgenkuvia: ei mitään tehtävissä. Päätös selvä, nukutetaan, lopullisesti. Koira sai ensin rauhoittavan lääkkeen ja nukahti rauhallisesti, jonka jälkeen point-of-no-return: ikiuni ja kuolettava piikki. Itkin. Äkkiä tunsin miten huoneen täytti valtava rakkaus... suljin silmät ja tunsin, miten koirani henki irtautui ruumiista kauniisti, hyvin koskettava hetki. Olin haljeta rakkaudesta ja kirjaimellisesti meinasin pudota polvilleni.. Pyysin enkelit ja kaikki taivaalliset auttajat viemään koiran hengen Valoon. Koirani henki oli täynnä rakkautta, nytkin kyyneleet virtaavat valtoimenaan kun ajattelenkin sitä rakkauden määrää.. sitä suurta ja pyyteetöntä rakkautta. En pysty sitä sanoin kertomaan tai kuvaamaan, ei vain ole sanoja kuvaamaan niin valtavaa tunnelatausta.
Koirastani tuli ihana enkelikoira ja minä sain kunnian tuntea sen valtavan rakkauden, jota kaikki koirat tuntevat ihmisiä kohtaan. Olen niin syvästi onnellinen ja kiitollinen rakkaalle uskolliselle ystävälleni, että meinaan haljeta. Ymmärsin hyvin kokonaisvaltaisesti, miten eläimet rakastavat vailla ehtoja, täysin pyyteettömästi. Eläimet ovat tulleet opettamaan meille pyyteetöntä rakkautta. Miten valtavan upean lahjan me ihmiset saamme eläimiltä, emmekä edes ymmärrä sitä!! Jälleen niin suuri oivallus, etten tiedä kuinka sen kuvailisin.
Siskoni oivalsi myös, miten koiramme kannattelivat meitä vaikeiden aikojen yli teinivuosinamme. Ne auttoivat meitä jaksamaan lapsuudenkodin tilanteissa, joissa toivo tuntui olevan menetetty. Nämä viisaat ja kauniit kumppanit <3.
Sydämmeni on täynnä kiitollisuutta, rakkautta ja toki myös surua... luopuminen tekee kipeää, hyvin kipeää. Rakkaus voittaa silti kaiken. Rakkauden voima on niin valtava, että se pääsee valaisemaan sydämen syvimmänkin sopukan.
Tästä lähin katson koiria ja muitakin (koti)eläimiä kunnioituksella ja kiitollisuudella. Niiden myötätunto ja rakkaus on jotain sanoinkuvaamattoman kaunista....
Kiitos ihmisen parhaalle ystävälle!!! Kiitos <3
