maanantai 17. helmikuuta 2014
Syvyyksissä...
Kuvittele, että lennät korkealla ja vapauden tunne huumaa pääsi, sydämesi on avoin ja näet joka puolelle kirkkaasti ja selkeästi. Olosi on kepeä ja huoleton. Olet juuri luopunut valtavasta taakasta. Luotat elämään. Ymmärrät kaiken tarkoituksen ja kykenet rakastamaan puhtaasti ja vaivatta.
Äkkiä eteesi ilmestyy vuoren seinämä. Lennät niin kovaa, ettet ehdi pysähtyä vaan pamahdat voimalla päin vuorta. Aivan kuin auto ajaisi kallioon 120:n km:n tuntivauhtia. Bang!! Et ehdi tehdä minkäänlaista väistöliikettä. Sitten putoat. Putoat ja putoat aina vaan syvemmälle ja syvemmälle. Jokin voima kiskoo hyytävän kovaa niin alas ettet tiennyt niin syvää kuoppaa olevan olemassakaan. Et voinut mitenkään aavistaa näin pimeän kuilun ilmestyvän kuin tyhjästä. Aivan kuin jokin käsittämättömän pimeä ja raaka olento kiskoisi sinut pinnan alle kohti syvyyksiä. Et ehtinyt edes haukkoa henkeä. Tunne on musertava, hukuttava, hyytävä, kauhistuttava. Jotain niin rumaa, ettei löydy sanoja sitä kuvaamaan. Tuntuu kuin sydän olisi riistetty rinnasta: tiedät osaavasi rakastaa, mutta et enää kykene mitenkään tuntemaan hitustakaan rakkautta. Aivan kuin jokin olisi äkkiä imenyt sinut täysin kuiviin ja paiskannut iljettävään kauhukammioon.
Kuulostaako pelottavalta? Voiko tällainen edes olla mahdollista? En uskonut niin aiemmin, mutta nyt voin paljastaa käyneeni tuossa mustaakin mustemmassa tunnelissa, synkkääkin synkemmissä syvyyksissä itseni kanssa.
Olen liki kaksi viikkoa vellonut niin mykistävän ahdistavissa tunnelmissa etten kykene sitä oikein sanoin kuvaamaan. Tuntuu kuin minulta olisi riistetty kaikki kyky tuntea rakkautta ja myötätuntoa. Helpompaa olisi ollut hyväksyä kaikki tämä tilanteessa, jossa en olisi laisinkaan tietoinen henkisistä asioista tai kyvyistäni, kasvustani tai ylipäätään sielustani tms. Mutta silloin, kun tietoisuus on avautunut jo kotvasen matkaa... niin, siinäpä tämän tilanteen mystisyys piilee.. en todella uskonut voivani käydä itseni kanssa noin syvällä henkilökohtaisessa helvetissä.
Kuljin kuin unessa. Oloni oli epätodellinen. Tuntui kuin joku tai jokin olisi kuollut, kuin äkkiä minusta olisi puuttunut valtava palanen. Pakokauhua, vihaa, katkeruutta, inhoa, hyljeksintää... Kärsimys vie täysin mennessään. Sielu kipuilee jostain hyvin syvältä.
En kyennyt keskittymään oikein mihinkään. Häpesin vain itseäni. Kaikenlainen rakkaus ympärilläni kuvotti. Siedin jonkinlaista rakkautta vain mieheltäni ja lapsiltani, joka oli ainut toivonkipinä syvällä syvyyksissä. Pohjalla on hyvin pimeää. Niin pimeää, että kaikkinainen heijastus valosta saa voimaan pahoin. Aluksi kapinoin ja hätäännyin. Koitin juosta pakoon ja työntää pimeyttä pois. Turhaan. Sitten päätin, etten taistele vastaan. Se vain lisäsi pimeyden mahtia. Niinpä päätin antaa sen vain olla. Hyväksyin sen. Hyvä on, nyt ollaan hetki tässä ja otetaan vastaan kaikki mitä juuri tällä hetkellä on antaa. Oivallukset tulevat myöhemmin, nyt on kokemisen aika. Tämä pimeys on uinunut jossain sisälläni ja minun on kohdattava se, jotta voin jatkaa matkaani.
Pimeys pysäyttää. Aivan sama kuin huoneesta sammuu äkkiä valot ja alat hapuilla epätoivoisena ympärillesi... etsiä katkaisijaa, jolla vallitseva pimeys loppuisi. Törmäilet päistikkää sinne tänne ja tuttukin ympäristö alkaa tuntua turvattomalta. Jossain vaiheessa silmät alkavat tottua hämärään ja mielikin rauhoittuu. Haparoiva käsi etsii valokatkaisijaa löytäen sen vihdoin ja räpsäyttää valot päälle.. Ja jälleen silmät sokaistuvat hetkeksi.
Meille ei koskaan tapahdu mitään sellaista, jota emme sielutasolla pysty hyväksymään. Jotta voimme rakastaa ehdoitta ja täysin pyyteettä, on meidän uskallettava myös vihata. Kaikki tunteet ovat pyhiä eikä niitä ole tarkoitus peitellä vaan kokea sellaisina kuin ne sisältämme nousevat. Vihaa ei tarvitse pelätä. Vaikka olisimme kuinka valotyöntekijöitä tai ihmisenkeleitä, meillä on oikeus myös tuntea vihaa. Siihen ei kuitenkaan pidä jäädä kiinni, sillä silloin se sairastuttaa. Kolikolla on kaksi puolta ja molemmat puolet ovat yhtä arvokkaita. Oikeastaan kolikko on arvokas juuri siksi, että sillä on nuo molemmat puolet. Riippuu täysin meistä itsestämme, uskallammeko kurkistaa myös sen toisen niistä....
Prosessi ei ole vielä päättynyt, mutta pinta alkaa jo häämöttää.. kuten syväsukellusten aikana, on nytkin pintaa kohti noustessa tultava hiljaa ja varoen, jotta paineet saadaan tasattua turvallisesti. Muuten voi iskeä "sukeltajan tauti".
Oppaani toistavat minulle lausetta: voit johdattaa toisia vain niin pitkälle kuin olet itse kulkenut.... ja se on taivahan tosi!
-Meena
maanantai 3. helmikuuta 2014
Todellinen ystävä
Uuden
ajan ystävyys.. kerron teille miltä tuntuu se, kun löytää niitä todellisia
Ystäviä isolla y:llä.
Heidän
seurassaan on lupa olla juuri sitä mitä on, kunakin hetkenä, täysin autenttinen
oma itsensä ja juuri siksi ehdoitta hyväksytty ja rakastettu. Todellinen ystävä
näkee sinut juuri sellaisena kuin olet. Hän näkee muurisi, mutta pystyy
vaivatta näkemään myös niiden läpi, sinun todelliseen olemukseesi. Todellinen
ystävä tuntee pelkosi, mutta ei ruoki niitä vaan ravitsee rakkauden siementä silloinkin,
kun tunnet olevasi hedelmätön autiomaa. Todellinen ystävä ottaa syliin ja halaa
juuri silloin, kun kipeimmin kaipaat kosketusta ja läsnäoloa. Hän saattaa
tuntea kehosi jännityksen, mutta kaappaa syliin siitäkin huolimatta ja rutistaa
niin kauan että jännitys heltiää. Todellinen ystävä ymmärtää mitä haluat sanoa,
vaikket sanoisi sanaakaan. Todellinen ystävä katsoo sinuun lempeästi, vaikka
itse näkisit peilistä pelkkää inhoa. Todellinen ystävä kuulee avunpyyntösi jo
ennen kuin ehdit itse tajuta olevasi avun tarpeessa. Todellinen ystävä toimii
peilinäsi silloinkin, kun haluaisit vain syyttää häntä itsekkyydestä tai
peloistasi. Todellinen ystävä ei pyydä mitään vastapalvelusta sinulle tekemistään
teoista, sillä hän tietää palvelevansa samalla myös itseään. Todellinen ystävä
kertoo sinulle oikeat sanat oikealla hetkellä vaikkakin viesti olisi se, mitä et
haluaisi kuulla mutta joka sinun tarvitsee kuulla. Todellinen ystävä
antaa sinun kompastua kuoppaan, jos olet sen itse kaivanut, mutta ojentaa heti
kätensä ja heittää pelastusköyden kun antaudut pyytämään apua. Hän ei kuitenkaan hyppää samaan kuoppaan
kanssasi, vaan antaa sinun itse nousta takaisin omille jaloillesi ja kammeta ylös kuopasta köyttä pitkin.
Tätä
listaa voisi jatkaa loputtomiin, mutta uskon, että viesti tuli perille. Todellinen
ystävyys kantaa läpi suurten mullistusten ja pienten pyörteiden. Todellinen
ystävyys ei kaadu egon solmuihin, vaan selvittää ne varmoin ottein rakastavasti
yhteistyöllä. Todellinen ystävyys on tasavertaista sielun kumppanuutta, syvää
ymmärrystä, arvostusta ja kunnioitusta sekä omaa itseään että toista ihmistä
kohtaan. Todellisen ystävän seurassa ei tarvitse pelätä, mutta saa
turvallisesti kohdata omat pelkonsa. Todellinen ystävä kunnioittaa valintojasi, vaikka valitsisi itse toisin.
Oletko
sinä jollekin todellinen ystävä? Onko sinulla onni ’omistaa’ yksi tai kenties
jopa useampi aito ja todellinen uuden ajan ystävä? En halua brassailla tai
keulia, mutta hehkutan vilpittömästi, että minulla on suunnaton onni ja rikkaus
omata useita todellisia ystäviä!! Ympärilläni on monta todellista ystävää,
joiden seurassa todella uskallan OLLA oma itseni, ilman että minun tarvitsee
TEHDÄ yhtään mitään. Heidän seurassaan minun ei tarvitse antaa itsestäni
ulospäin mitään siloteltuja kuvia tai tekaistuja urotekoja. Heidän seurassaan
SAAN olla. Heille uskallan kertoa todelliset tunteeni, näyttää heikkouteni,
mutta myös menestyä ilman pelkoa kateudesta. Uskallan myös itse iloita
todellisen ystävän menestyksestä ilman menettämisen pelkoa. Todellisten
ystävien seurassa uskallan itkeä, surra ja kapinoida. Todellisten ystävien
seurassa uskallan iloita, nauraa ja rakastaa.
Kun on
kerran tuntenut tuon suloisen olemisen ja syvän yhteenkuuluvuuden tunteen,
ymmärtää, ettei lopulta mikään ole merkityksellisempää. Todellisten ystävien
kanssa yhteys toimii esteettä ja rakkauden sekä hyväksynnän tunne polttaa
poroksi kaikki pelkoon perustuvat mielen sidokset. Sydänliekit saavat roihuta
vapaana ja räiskyvänä. Rakkaus näkyy, tuntuu ja kuuluu.
Nämä
todelliset ystävät tulevat vääjäämättä lisääntymään jokaisen elämässä, joka
uskaltaa kohdata oman todellisen itsensä. Ilman oman itsensä kohtaamista heitä
ei kuitenkaan näe, sillä pelkomuurit ja egon verhot estävät todellisen yhteyden
syntymistä toiseen ihmiseen. Ilman yhteyttä itseesi, et voi rakastaa pyyteettä
ketään muutakaan. On vain uskallettava avata sydämensä ja otettava vastaan
kaikki se runsaus, jota universumilla on tarjota, juuri sinulle, juuri tässä
hetkessä.
Juuri
nyt en saata kuvitella mitään suurempaa runsautta ja rikkautta elämässäni kuin
ryhmä upeita, kauniita ja niin äärettömän rakkaita Ystäviäni. Rakastan
teitä!!!!
<3 Meena <3
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)