Onkin ollut pitkä tauko edellisestä postauksesta.. Huomioni on kiinnittynyt aikalailla maallisiin asioihin viime viikot. Olen ollut työharjoittelussa sisätautiosastolla, jonka lisäksi on täytynyt tehdä kirjallisia töitä sekä koittaa elää perhe-elämääkin. Tänään pääsi itku. Aivan totaalinen väsymysitku. Kaiken päälle olen ollut myös toista kuukautta kipeä ja ilmeisesti jonkunlaista "viritystä" henkimaailman puolelta päällä jatkuvasti. Olen ymmärtänyt, että chakrajärjestelmälle tehdään jotain ja se on saanut oloni hyvin voimattomaksi. Oikeastaan tämä voimattomuus on ollut päällä jo useita kuukausia (vaikea muistaa tarkasti). Minulle on kerrottu, että juhannuksen jälkeen tilanne helpottaa. Koville ottaa tämä kasvu kaikkine lieveilmiöineen. Olen välillä suorastaan kyllästynyt tähän omituiseen oloon :P. Koska saan voimani ja energiani takaisin? Milloin voin taas todella tuntea, nauttia, haistaa, maistaa, kokea elämän hetki hetkeltä täydessä loistossaan? Milloin saan tuntea sen todellisen vapauden, josta olen monesti saanut pieniä maistiaisia polkuni varrella? Milloin siitä tulee täysin osa minua? Mitä VIELÄ pitää puhdistaa ja poistaa!!??
Pientä kyllästymistä ajoittain ;) mutta sallittakoon senkin tulla! Tunteiden kirjoa tässä eletään, eikä sitä pidä ottaa henkilökohtaisesti, tiedän ;)! *jupinaa, muminaa*
Kuka lopulta onkaan vastuussa tästä kaikesta...? *punastuu* Sehän olen minä itse! Minun on otettava itse vastuu tästä tilanteesta, sillä olen itse sallinut tämän kaiken tapahtua. Toisaalta en ole sallinut tai antanut itselleni lupaa nauttia tästä upeasta matkasta, elämästä, polusta, jota saan astella. Voin milloin tahansa valita vapauden. Voin koska tahansa sallia sen itselleni!
Jos yhden asian olen tämän kevään aikana oppinut kantapään kautta, niin suorittaminen ei todellakaan ole minun juttuni enää!! Kyse on asenteesta, motivaatiosta, jolla elän ja teen asioita. Lähdin suorittavalla asenteella työharjoitteluun 6viikkoa sitten, mukanani pelkoa sekä halua saada homma hoidettua nopeasti läpi! Kuinkas kävikään? Heti ensimmäisenä päiväni polkiessani pyörällä sairaalasta kotiin kaaduin ja satutin sekä polveni että häntäluuni (polvet liittyvät vahvasti eteenpäin menemiseen elämässä ja häntäluu liittyy juurichakraan). Pystyin onnekseni kuitenkin jatkamaan harjoittelua vaikkakin hieman reporankana. Opetus: pysähdy ajoissa ja vaihda asennetta, ota pienempi vaihde ja nauti matkastasi. Niin, tiedän tämän olevan minulle suuri opetus tässä elämässä: malta pysähdellä ja nauttia myös maisemista! Nauti myös oppilaana olosta, äläkä aina yritä omaksua 'opettajan roolia'. Suorituskeskeinen elämäntapa saa minut voimaan suorastaan pahoin. Suorittaminen tarkoittaa, että unohdan nauttia siitä matkasta, joka vie perille vaikka se tarkoittaisi mutkaista vuoristotietä tai kivikkoista askellusta erämaassa. Pakonomainen paahtaminen ei kertakaikkiaan ole hyväksi keholle eikä mielelle. Motivaatio on kaiken A ja O. Se millä motivaatiolla teen asioita, ratkaisee myös lopputuloksen: rakkaudella tehdyt asiat ja teot ovat aina henkisessä mielessä onnistuneita, näyttivät ne kuinka 'epäonnistuneilta' tahansa maallisin silmin katsottanu. Mekaanisesti ja pakonomaisesti puurrettu teko tai asia ei henkisin silmin katsottuna vie meitä eteenpäin ollenkaan vaan sitoo energiamme paikoilleen.
Olen tainnut puhua tästä asiasta ennenkin ;). Mutta puhuttakoon siitä nyt jälleen kerran, sillä tämä on minulle henkilökohtaisesti ollut iso läksy! Annan vielä yhden esimerkin liittyen opiskeluihini. On ollut suuri houkutus suorittaa kursseja hieman nopeammin kuin opintosuunnitelma vaatisi, sillä olenhan ollut opintovapaalla tähän asti. Mieli on tehnyt ottaa lisäkursseja, koska monet opiskelijatoveritkin ovat niin tehneet... mutta sepä ei ole ollut minun polkuni tarkoitus. Minun ei kertakaikkiaan annettu ottaa juurikaan ylimääräisiä opintoja. Tässä kohtaan hyppäsi areenalle egoni, joka yritti vertailla opintojeni etenimistä toisiin... "mutku nuokin ottavat" "miksi mä en saa" jne. Kiire kiire kiire... ajattele, voisin vaikka valmistua hieman 'etuajassa'. Kuin kielletty hedelmä paratiisissa, viritetty ansa!! Niin, mutta mitä jos minun ei todellakaan ole tarkoitus valmistua yhtään etuajassa vaan tasan tiettynä hetkenä, jotta elämäni kulku seuraa jumalallista polkuaan. Niin, totta!! Juuri näin!! Olen aina siellä missä minun kuuluukin olla! Valmistun joka tapauksessa määräajassa ja juuri oikeaan aikaan. Minun ei tarvitse pakottaa tai kiirehtiä asioita. Miksi ihmeessä pitäisi? Olen tässä ja nyt. Elämäni on tässä hetkessä, eikä ole mitään syytä murehtia huomisesta tai huolehtia tulevaisuudesta. Miksi en voisi vain luottaa itseeni, luottaa Luojaani, luottaa sielunsopimuksiini, että ne toteutuvat aivan varmasti juuri minulle parhaalla mahdollisella tavalla..!
Ja siitähän tässä kaikessa todella on kyse: minun täytyy oppia luottamaan!!! Nyt on aika vihdoin päästää irti siitä vanhasta 3D-mallista ja tavasta, jolla olemme tottuneet arkea elämään. Tästä on kyse, kun astuu Kristuspolulle: olla vain läsnä ja luottaa, täysin tietoisena siitä, että minulla on jo kaikki.
Minä Olen.
