Liikuntaa ja egon mölinää

Yllä oleva teksti kolahti. Se kolahti niin lujaa että ego lensi suorastaan rähmälleen! Myönnän avoimesti, että minulla on ollut tarve 'olla oikeassa'. Toisaalta kenelläpä ei olisi ;). Oma tieto ja totuus tuntuu itselle oikealta, joten sitä saattaa huomaamattaan tyrkyttää muille. Ego rakastaa yrittää muuttaa toisia.. se saa siitä jotenkin tyydytystä ja pönkitystä. Mutta egon tahto ei ole korkein mahdollinen hyvä. Ei todellakaan. Jälleen tarvitaan erottelukykyä: onko kyseessä egon vai sydämen ääni. Hyvin todennäköisesti ensimmäinen vaihtoehto, sillä sydämen äänen tunnistettuaan vaihtoehto yksinkertaisesti tuntuu hyvältä syvällä sisällä, toisin kuin egon salakavalat jupinat ja supinat, näennäisesti hyvät valinnat.
Viime aikoina olen tuntenut selittämätöntä ärtymystä aivan ihmeellisistä asioista. Ilmeisesti egoni yrittää viimeiseen asti taistella energiamuutoksia vastaan, koska tietää tulevansa pian 'nujerretuksi'. Outo roikkuva olo. Toisaalta on sellainen olo kuin seisoisin kynnyksellä.. En osaa sen tarkemmin selittää!! Sen sijaan, että yritän muuttaa toisia, aion nyt keskittyä hyväksymään kaikki sellaisina, kuin he ovat. Rakastaa sielusta, en egosta käsin. 

Minulla on aina ollut viha-suhde liikuntaan. Olen puhunut tästä aiemminkin, ainakin vanhassa blogissa. Koska en ole ollut erityisen hyvä missään lajissa, en ole oikein koskaan saanut kunnon onnistumisen kokemuksia. Minulta puuttuu liikunnan suhteen pitkäjänteisyyttä ja kärsivällisyyttä. Olen jo pitkään yrittänyt työstää tätä asiaa, sillä tiedänhän minä, kuinka tärkeää liikunta on fyysiselle keholle ja henkiselle hyvinvoinnille. Liikkumattomuus jumittaa ja jäykistää kehon lisäksi myös henkiset asenteet. Liikunnan avulla on helppo vapauttaa tunnelukkoja: ärtymystä, kiukkua, surua.. Se auttaa keskittymään hetkeen, varsinkin, jos tekee itselle täysin uudentyyppistä harjoitusta. 
Kävin pari päivää sitten elämäni ensimmäisellä kahvakuulatunnilla. Niin rankka kokemus keholleni, että olen vieläkin kuin jyrän alle jäänyt!!! Ennen tunnille menoa olin todella kiukkuinen eräästä asiasta, mutta koska tunnilla mukana pysyminen vaati kaiken huomioni, ärsyyntyminen katosi sen siliän tien ;). Olen jo kauan pyytänyt enkeleiltä apua, jotta löytäisin liikunnan ilon! Se on minulle täysin vieras tunne...tulen jopa hyvin surulliseksi, jos ajattelen asiaa. Miksi minun on niin vaikeaa löytää sitä??!! On helppo syyllistää vanhempia siitä, etteivät he ole koskaan kannustaneet liikkumaan tai liikkuneet edes itse. Minulla ei ole siis mitään liikunnan mallia lapsuudesta. Näin ollen olen yrittänyt rakentaa sitä itse, mutta huonolla menestyksellä! Kolmekymmentä vuotta epämääräistä yritystä tuntea olonsa kotoisaksi omassa kehossaan.. Vaan nytpä oivallan miksi olen 'epäonnistunut'!! En ole hoitanut energiatasolla olevia esteitä liikunnan suhteen. Minulla on valtava huonommuuden tunnelukko jossakin syvällä sisällä.. siispä suunnistan sitä kohti ja kuuntelen mitä sieltä nousee! Voi olla, että tämän asian työstämiseen menee tovi ;). Ymmärrän toki, ettei minun tässä elämässä tarvitse olla huippu-urheilija :D olen syntynyt tänne aivan muista syistä. Mutta kulkuneuvoa on silti huollettava säännöllisesti. Liike on lääke! Sisäinen asennemuutos: alan yksinkertaisesti rakastaa jokaista kehollista harjoitusta, jonka teen..yritän ujuttaa liikunnan säännölliseksi osaksi elämää, aivan kuten syöminen tai nukkuminen :). Enkelit minua tässä auttakoon! Kiitos kiitos kiitos!

-Tikru

Arkea ja energiahoitoja

Blogini sisältö saattaa olla ajoittain aika korkealentoista tekstiä. Tiedän, että sitä voi olla vaikea ymmärtää, jos oma kasvu on vasta nupuillaan. Pyydän, että lukijani et vertaa minun kasvuani omaasi. Tämä on ollut kompastuskiveni minulle monta kertaa polkuni varrella.. olen sortunut vertailemaan omaa kasvuani toisten henkisiin totuuksiin ja kapsahtanut nurin joka kerta. Sinulla on oma ainutlaatuinen tie, kuten minulla on omani. Punnitse sydämmelläsi oma suunta ja kohdista huomiosi omalle polullesi. Auta aina ensin itseäsi ja sitten vasta ympärillä olevia. Et pysty tekemään pyytetöntä auttamistyötä ennen kuin seisot omassa voimassasi. Toki päivittäin tulee tilanteita, että vain muutamalla sanalla saatat rohkaista kanssakulkijaa ja siten auttaa läheistäsi siinä hetkessä ja tämä on äärimmäisen arvokasta työtä myös. Jos haaveesi on auttaa toisia työksesi, kohdista ensin katse itseesi. Löydä ensin täysin oma voimasi, jottet menetä sitä vähääkään muille. Kun oma voima hiljalleen löytyy, voit suunnata katseesi myös vähitellen ulospäin. Minulla on usein käynyt polkuni varrella siten, että olen juuri käsitellyt jonkun vaikean läksyn tai pelon ja kohta edessäni seisoo ihminen, joka on käymässä samantyyppistä oppiläksyä läpi. Silloin auttamistyö saa aivan eri ulottuvuuden, koska sydämmessäni tunnen suurta myötätuntoa toista kohtaan. Myötätuntoa ei kuitenkaan tule sekoittaa sääliin, joka jo sananlaskunkin mukaan on sairautta ;). Opettele erottamaan sääli ja puhdas myötätunto toisistaan. Sääliessäsi menetät omaa energiaasi toisen asioille, kun taas myötätuntoisena pystyt näkemään pintaa syvemmälle ja huomaat ehkä parhaimmassa tapauksessa ongelman todellisen tarkoituksen toisen ihmisen elämässä. Myötätuntoisena pysyt omassa voimassasi ja rakkaus virtaa kauttasi toiselle ilman, että itse menetät mitään. 

Tarkoitukseni oli kirjoittaa arjesta ja viime aikojen tapahtumista :). Vaikka blogini sisältö menee välillä "sky high" niin voin kertoa, että minä elän aivan normaalia lapsiperheen arkea kaikesta henkisyydestä huolimatta. Päälle päin en näytä tavallista kaduntallaajaa kummemmalta.. en pukeudu kaapuihin, egohippeile toreilla tai messua kadulla Jumalan armosta. Oikeastaan olen pitänyt ajatusmaailmani aika pitkälle salassa mm. vanhoilta ystäviltäni. En tyrkytä totuuttani kenellekään. Nautin silti suunnattomasti syvällisistä keskusteluista. Yritän rohkaista ja kannustaa muita löytämään omia vahvuuksia ja voimavaroja. Yhä enemmän minua on enkeleiden taholta kannustettu tulemaan kaapista ulos ;). Usein teen hiljaista valotyötä pilke silmäkulmassa.. Lähetän ihmisille valoa ja rakkautta sekä enkeleitä avuksi. 

Nyt minulla on kuitenkin tullut aika aloittaa näkyvämpi valotyö. Olen tehnyt muutamia energiahoitoja ystäville ja tuttaville pientä palkkiota vastaan. Koska en tällä hetkellä voi perustaa virallista toiminimeä opiskelujeni vuoksi ja siten saada ehtaa käteistä hoidoistani, olen kelpuuttanut palkkioksi jotain muuta, kuten palveluksia tai materiaa. Antamisen ja saamisen tulee olla tasapainossa, siksi minua on yläkerrasta kannustettu ottamaan pieniä palkkioita hoidoista. Kuka tietää, ehkä ensi kesänä perustan jonkinmuotoisen yrityksen ja teen hoitoja kasvavalle asiakaskunnalle? Aika näyttää :). Energiahoitojen tekeminen on antoisaa puuhaa. On upeaa nähdä, kuinka hoidettava uskaltaa kurkistaa oman kuoren sisään, kohdata pelkonsa ja mörkönsä ja sitten päästää niistä irti, jolloin rakkaudelle jää enemmän sijaa. Voi minkä upean lahjan olen saanut tähän elämään... Sydämmeni lähes sulaa kiitollisuudesta ja nöyryydestä. Olen kulkenut 'pitkän' ja vaivalloisen tien itseni eheyttämisessä ja viimein pystyn luottamaan omaan intuitiooni niin paljon, että uskallan auttaa myös muita. Kuinka upeaksi tämä kaikki vielä muuttuukaan tulevaisuudessa... en pysty edes kuvittelemaan!! 
Luotan taivaalliseen apuun. Muuta en tarvitse. Kaikki tapahtuu aina jumalallisessa tahdissa ja järjestyksessä. 

Kaikesta huolimatta olen siis 'tavallinen' perheenäiti.. minunkin arjessani tulee ongelmia eteen, mutta olen muuttanut suhtautumistani niihin. Haasteet ovat siunauksia valepuvuissa. Kuljen kaduilla 'aistit auki', valmiina näkemään ihmisten ja tilanteiden läpi, jos on tarkoitus. Opettelen kuuntelemaan ihmisten todellisia tunteita ja viestejä. Olemaan läsnä vain tässä hetkessä. Onneksi on koko elämä aikaa opetella!!!

Kiitos kiitos kiitos!!!

Ilonsädettä toivottaa sinulle: Tikru

Armo

"The rain is pouring down

Like all the souls you sent here

Coming to this earth

To find healing

Mother earth takes in the rain

Like your heart takes my voice

Let us free eachother

With our prayers, with our voice

And I’m coming home

And I’m coming

Ong namo guru dev namo

Ong namo guru dev namo

Oh, my beloved

Kindness of the heart

Breath of life

I bow to you

Divine teacher

Beloved friend

I bow to you

Again and again

Lotus sitting on the water

Beyond time and space

This is your way

This is your grace"

Koin äsken palan ARMOA. Olin suihkussa ja kuuntelin samalla yllä olevaa Snatam Kaurin laulua (kundalinijooga mantra). Äkkiä koin aivan uskomattoman armon tunteen. Armo ja rakkaus aivan laskeutui ylleni ja täytti minut hyvin kokonaisvaltaisesti. Aloin itkeä ja nauraa samaan aikaan... yksin suihkussa :D!! Hih, joku olisi saattanut passittaa pöpilään jos olisi nähnyt. Tunsin rakkauden täyttävän minut ja äkkiä oivalsin mitä "ARMO" todella tarkoittaa. Jumalan armo.. siitä puhutaan toki Raamatussa paljon ja henkisellä polullani olen törmännyt tuohon sanaan usein. En silti ole ymmärtänyt mitä se todellisuudessa merkitsee. Minun puhdistumiseni ja kaikki mitä siihen liittyy, tehdään silkasta armosta ja rakkaudesta. Minä sallin sen (armon) tulla luokseni ja täysin ihmeellisiä asioita alkaa tapahtua. Armolla on vihdoin aidosti sijaa asettua elämääni. Kun todella olen aidosti valmis luopumaan vanhasta, astuu Jumalan armo esiin ja parantaa kaiken mitä kuvitella saattaa ja enemmänkin!!! Jälleen koen, että tälle oivallukselleni ei kertakaikkiaan ole sopivia sanoja. En pysty ilmaisemaan täysin sitä, jonka äsken koin. Sanat latistavat kaiken kokemuksen. Mutta nautin tästä armosta. Nautin tästä tunteesta, johdatuksesta, parantamisesta, rakkaudesta. 

Avaa sydämmesi rakkaudelle ja ihmeitä alkaa tapahtumaan :))) suorastaan kylvet ihmeiden valtameressä, loputtomassa armon aallokossa, eheydyt rakkauden virrassa tavalla jota et kuvitellut olevan olemassakaan. Riittää, että avaudut, riittää että sallit sen tulla, riittää että todella uskallat nähdä verhon taakse. Näky salpaa hengityksen. Rakkaus lähes salpaa kaikki elintoiminnot ja sen jälkeen elvyttää takaisin uudenlaiseen elämään.  Elämään tässä ja nyt. 

Amazing Grace!!!

Operoitavana

Empä olisi koskaan uskonut sanovani tätä ääneen, mutta sanonpahan nyt kuitenkin: olen ollut henkileikkauksessa, henkimaailman lääkäreiden operoitavana, valo-olentojen toimenpiteessä. Tiedän, kuulostan todella friikiltä ja uskomattomalta! 
Eilen aamulla heräsin omituiseen oloon. Rintakehäni tuntui hyvin raskaalta ja jopa fyysisesti kipeältä! Pelästyin hieman, sillä olen ollut viikonlopusta lähtien puolikuntoinen ja flunssainen. Ensimmäinen ajatus: aivan kuin minua olisi elvytetty! Eihän minua oikeasti ole koskaan fyysisesti jouduttu elvyttämään, mutta keskellä rintakehää, rintalastan kohdalla tuntui yllättävän voimakas kiputuntemus etenkin yrittäessäni ponnistaa sängystä ylös. Voisin kuvitella, että elvytyksen jälkeen rintalasta on kipeä ja hellä hiukan sillä tavalla kun nyt tunsin. Toisin sanoen koko sydänkeskustani särki. Hengittelin sängyssä hetken ja kuulostelin omaa hengitystäni sattuuko se... ei sattunut, sillä jos näin olisi ollut, olisin lähtenyt samantien päivystykseen. Ei siis merkkejä mistään vakavasta hengitystieinfektiosta tai muustakaan vaarallisesta. Mutta mitä ihmettä tämä nyt on..? Melko pian oivalsin, että nyt on kyse jostain aivan muusta kuin fyysisestä sairaudesta. Muistan erään ystäväni taannoin maininneen olleensa henkileikkauksessa, jossa häneltä poistettiin 'vanhaa romua' sydänkeskuksesta ja aavistelin itse joutuneeni vastaavaan toimenpiteeseen. Viikonloppuna ilmi tullut surumöykky oli täten jouduttu operoimaan, jotta se saattoi lopullisesti lähteä minusta. Suru tulikin niin syvältä ja määrittämättömänä, että pelkkä itku ja energiahoito ei nyt riittänyt sen poistamiseen. Tarvittiin järeämpiä aseita. Laitoin eräälle ihanalle uudelle ystävälleni aiheen tiimoilta viestiä ja hän kanavoi minulle enkeleiltä hieman tietoa tapahtuneesta:  
"Vaikkei sinun ruumistasi ole revitty auki, on leikkauksemme aivan kuten ihmisten tekemä jossa veri lentää. Mustaa sakeaa limaa jouduimme imemään pois sekä leikkaamaan palan kiinnijäänyttä mustaa pihkaa, jossa oli takertuneena kaikki menneiden geneettiset jäljet."
Aika vaikuttavaa!! Siis minusta todella kirjaimellisesti leikattiin suru irti! Kannoin tietämättäni henkikehossani kaikkea sukupolvien aikana kertynyttä surumuistoa. Dna rihmani olivat verhoutuneet suruvaippaan, sakeaan limaan ja mustaan pihkaan.. kuvottava ajatus! 
Omituisinta tässä on oma tuntemus.. minulla fyysisestikin sellainen olo kuin olisin ollut isossa toimenpiteessä. Leikkauspotilaan tavoin olen hyvin väsynyt ja kehoni on arka, runneltu. En silti epäile hetkeäkään etteikö kaikki ole hyvin tarkoituksellista. Olen äärimmäisen kiitollinen tästä kaikesta. Tämähän tarkoittaa, että olen jälleen vapaampi! Vapaampi henkisestä taakasta, joka estää minua rakastamasta itseäni ja muita ehdoitta. 

Sen voin kyllä vilpittömästi todeta, että astuttuani henkiselle polulle, ei tylsiä tai merkityksettömiä päiviä ole elämässäni ollut! Aina kun kuvittelen saavuttaneeni jonkun pisteen elämässäni, alkaa seurava vaihe jo vyörymään kohti ja tapahtumat muuttuvat yhä mielenkiintoisemmiksi. Mitä vielä??? 

Lisää toimenpiteitä saattaa olla luvassa, mutta ensin tahdon toipua tästä leikkauksesta. Nyt siis lepoa ja rentoutumista... 


-Toipilas Tikru

Vapautus

Takanani on huikea viikonloppu, jonka aikana tapahtuneita oivalluksia sulattelen edelleen. Minun piti ajaa yli 200km suuntaansa, jotta saatoin puhdistua valtavasta surusta, jota olin tiedostamattani kantanut sisälläni. Tuon surun poistumisen myötä sydämmessäni avautui uusi terälehti. Puhdistus oli niin voimakas, etten kertakaikkiaan pystynyt hillitsemään kyyneleitäni. Ne vain vyöryivät minusta ulos kuin hyökyaalto. En etukäteen saattanut mitenkään arvata, että pienen viikonloppumatkani tarkoitus olisi juuri tämä. Surun vapautukseen riitti yhden ihmisen läsnäolo ja oikeat sanat. Kerroin hänelle aloittaneeni kirjan kirjoittamisen ja päivittelin hieman sen 'synnytysprosessia' ja kuinka sen myötä voin jättää kaiken negatiivisen lopullisesti taakseni. Tämä viisas ihminen kysyi siinä vaiheessa minulta: "miksi kannat tuota surua mukanasi?" Ja siinä se oli! Tämä lause todella riitti! En ollut nähnyt tuota surua sisälläni. Suru, jolle ei ole mitään määritelmää tai yksittäistä tapahtumaa. Suru jossain hyvin syvällä, kätkettynä, mustana, myökkynä.. pidättelemässä minua. Jälleen koin, kuinka rakkaus parantaa. Minun oli turvallista kohdata tämä suuri tunnelataus sisälläni rakkaudellisessa ilmapiirissä. Yksin en olisi päässyt siihen käsiksi. Joskus parantumiseen todella riittää vain jonkun toisen/toisten ihmisten läsnäolo. Koska rakkauden energia on niin valtavan voimakas, se pakottaa kaikki 'alhaisemmat' tunteet ulos. Pyyteetön rakkaus ja myötätunto yksinkertaisesti vain sulattavat pelon. Uskon, toivon ja luotan, että joskus olen itsekin niin vahva rakastamaan niin suurella myötätunnolla, että kaikki jotka ovat valmiita, parantuvat sielunsa syvimmistä haavoista vain olemalla seurassani. Ja että minäkin osaan sanoa toiselle juuri ne oikeat sanat siinä hetkessä. Ensin minun on kuitenkin parannettava itseni. 

Keskeneräisyys. Kaikki tämä muistutti omasta keskeneräisyydestäni, hauraudestani. Vaikka olen kokenut syvän puhdistusprosessin viimeisen 1,5vuoden aikana, elämä yllättää edelleen. Matka sisimpääni ei todellakaan ole päättynyt. 

Oivalsin viikonlopun aikana myös, kuinka vääristyneiden linssien läpi olen katsonut maailmaa. Minulla on ollut hyvin vaaleanpunaiset lasit nenälläni. Olen katsonut niin vaaleanpunaisten linssien läpi, etten ole halunnut nähdä totuutta sen kummemmin hyvää kuin huonoa. Nämä linssit ovat vääristäneet kaiken 'liian rakkaudelliseksi' jos näin voi sanoa. Tämän vuoksi en ole pystynyt katsomaan toisia saati itseäni täysin objektiivisesti, vaan olen halunnut uskoa kaiken olevan hyvin ja hyvää. Tässä ei sinänsä ole mitään väärää, mutta se on estänyt minua näkemästä totuutta sellaisena kuin se on. Tästä syystä en ole nähnyt myöskään tätä surua sisälläni. Viime aikoina olen kärsinyt yltyvästä makeanhimosta. Ennen saatoin hyvin kieltäytyä karkeista ja leivoksista, mutta nyt olen ihmetellyt jatkuvaa makeannälkääni. En kärsi ylipainosta, mutta tätä menoa se ei ole kaukana. Olen enkeleiltä pyytänyt apua sidosten katkaisemiseen.. pyytänyt, että he auttaisivat minua pääsemään tästä riippuvuudesta irti. Jälleen kuvaan astuu suru. Olen syönyt tiedostamattomaan suruuni. Riippuvuuteni sokeriin on täysin emotionaalista, sidoksissa sisäiseen suruuni. Niin kauan kuin puputan pullaa ja karamelleja, olen sidoksissa myös tähän hienosti naamioituneeseen tunnemöykkyyn. Uskallanko päästää irti? Mitä sitten tapahtuu? 

Rohkeus. Luottamus. Vaikken tiedä mitä nurkan takana odottaa, voi silti luottaa sen olevan hyvää ja kaunista, erittäin tarkoituksellista. 

Meidän pyyntöihin ja rukouksiin vastataan aina. Näin minun pyyntööni vastattiin. Nyt minulta vaaditaan rohkeutta luopua vanhasta, kipeästä...kohdata se. Päästää irti. Huomaan, ettei mitään kamalaa tapahtunutkaan. Kukaan ei painanut liipasinta. Pelkäsin aivan turhaan. 

Eilisiltana palasin viikonloppureissultani kotiin. Olin kuin tulessa. Jokaista lihasta ja niveltä kolotti, päätä särki. Äärimmäisen fyysistä puhdistautumista myös. Kiitos kiitos kiitos!!!! 

Työ ei ole vielä päättynyt. Aivan kaikkea surua en saanut vielä irroitettua, mutta pääsin hyvään alkuun!!! 

Vapauttavaa viikkoa!! 

-Tikru