torstai 28. maaliskuuta 2013

Minun Via Dolorosani


Tämä meneillään oleva pääsiäisviikko on ollut minulle todellinen Piinaviikko. Olen tallustanut oman sisäisen Via Dolorosani ja toivottavasti vihoviimeistä kertaa!  
Olen käynyt valtavan sisäisen kamppailun, jonka päätteeksi ristiinnaulitsin itseni. Nyt jäljellä on vielä ylösnousemus.
Henkinen kärsimykseni johtuu vain minusta itsestäni, omasta ankaruudesta, vaativuudesta ja tuomitsemisesta. Turhat ja rajoittavat uskomukseni ovat laittaneet minut raahustamaan kärsimysten tietä, mutta nyt se on ohi. Syyllisyys jää tähän. Häpeäminen loppuu. Tuomitseminen on tullut päätökseen. Prosessi ei ole ollut helppo eikä se ole vielä kokonaan ohi, mutta aikomukseni on vakaa. 


Kanavoin eilen enkeli-illassa Pyhää ja kaunista, äärimmäisen voimakasta Kristustietoisuutta (tuttavallisemmin voimme puhua Jeesuksesta, jos se on mielelle helpompi ymmärtää). Kristusvalo kehoitti meitä olemaan myötätuntoinen itsellemme, kohdistamaan myötätunnon ensin omaan itseemme ja säteilemään sitä sen jälkeen ulkopuolellemme. Tämä pyyteetön rakkaus tulisi ankkuroida sydänkeskuksen kautta olemukseemme, josta se leviää ihanalla tavalla ympäristöömme siellä missä milloinkin olemme. Kristustietoisuus on Voima, puhdas rakkauden energia. Se asetetaan meihin, kun olemme valmiit, kun pyydämme sitä tai aikomuksemme on puhdas. Se vaikuttaa meissä salatulla tavalla, jota tietoisen mielen on vaikea ymmärtää. Kaikkea ei Luojan kiitos tarvitse ymmärtää, vaan riittää että toimimme sen mukaan ;). Rakkauden tunteminen ja aistiminen riittää. 

Piinaviikkoni sisäinen kamppailu tuntui täysin mielipuoliselta. Ei järjen hippustakaan koko touhussa! Kun ymmärsin kaiken pahanoloni olevan mielen luomaa harhaa, tunsin valtavaa pettymystä itseäni kohtaan, mutta samalla myös silkkaa huojennusta! Minulla on vihdoin lupa olla oma itseni. Kun on yli 30 vuotta kuvitellut ja paukuttanut itselleen olevansa heikko, kelvoton, tyhmä ja ruma, ei ole helppoa huomata olleensa täysin väärässä. Valtavat syyllisyyden pallot jalassani, nuhjuinen häkki ympärillläni, piiska kädessäni, orjantappurakruunu päässä... kaikki vain minua itseäni varten. Aika kyseenalainen kunnia! 
Ymmärsin myös, miten syyllisyyteni on tähän asti vaikuttanut aivan kaikkeen tekemiseeni. Olen jatkuvasti pelännyt tekeväni virheitä aivan kaikessa ja rajoittanut siten tietoisesti toimintaani ja olemustani. Syyllisyys on vaikuttanut aivan arkiaskareista lähtien KAIKKEEN siten, etten ole uskaltanut edes tuntea kiitollisuutta vaan syyllisyyden rauta on takonut pääni sisällä loputtomasti. En ole osannut nauttia aidosti kaikesta siitä ihanasta, jota olen elämässäni saanut, sillä salaa olen ollut syyllistynyt: pelännyt että 'jään kiinni' ja joku paljastaa etten ansaitsekaan sitä kaikkea. Eikö kuulosta hullulta? Näin se on silti ollut, nyt näen tämän kaiken. Jäin todella kiinni.. itselleni! Vertauskuvallisesti olen tuntenut olevani alasti keskellä Colosseumia ja odottavan leijonien tulevan raatelemaan minut. 

Nyt ymmärrän miksi myötätunto tulisi kohdentaa ensin itseensä. 
Nyt kuvittelen, että seisoessani keskellä Colosseumia mitään leijonia ei tule. Kukaan yleisöstä ei ilku tai syytä minua mistään. Minä itse en enää syyllistä, tuomitse tai rankaise itseäni. Olen vapaa jatkamaan matkaani... Kävelen hitaasti areenalta, hymy kasvoillani... hengitän syvään ja totuttelen uuteen olemukseeni. 
Annan itselleni rauhan. 
Kiitos kiitos kiitos!!!



maanantai 25. maaliskuuta 2013

Syvissä vesissä


Häpeä on häkki. Kateus on kahle. Syyllisyys on syvä kuoppa. Nämä kaikki ovat oman mielemme luomuksia, jonne uppoamme niin kauan, kunnes olemme valmiita vastaanottamaan armon. Nämä ovat opittuja ajatusrakenteita, ympäristömme muovaamia, usein varhaislapsuudesta peräisin. 
Sukupolvien ajan nämä mallit ovat kahlinneet ihmiskuntaa, palvelleet kehitystä omalla tavallaan, mutta nyt on koittanut aika, jolloin meidän on turvallista niistä luopua. Voimme vihdoin vastaanottaa todellisen armon ja myötätunnon, kollektiivisellakin tasolla. Tietoisuutemme on avautunut ja avautuu yhä kiihtyvällä tahdilla. Tästä syystä pintaan nousee kaikenlaisia tunteita syvältä itsestämme. Voime valita jäädäkö niihin rämpimään, vai päästämmekö irti. Silmittömät raivonpuuskat, vavisuttavat itkuryöpyt myös hervottomat naurunremahdukset.. kaikki nämä ovat keinoja purkaa omaksumaamme tunnekuonaa. Meidän on toisinaan hyvin vaikea käsitellä näitä asioita tietoisella mielellä, sillä järki yrittää tehdä nämäkin tunteet tyhjäksi tai syyllistää yhä lisää. 
Tärkeintä on kuitenkin hengittää tunteen läpi, antaa kaiken tulla ulos ja purkautua sillä tavalla kun keho kertoo oikeaksi. Raivon kohdistaminen toisiin ihmisiin vain siirtää tunteen eteenpäin, eikä suinkaan poista sitä. Sen sijaan sen läpi eläminen, tietoinen hengittäminen, syvälle sukeltaminen ja sitten otteensa irroittaminen puhdistaa parhaiten. Meillä on AINA vastuu kaikesta mitä sanomme tai teemme. Emme voi loputtomiin paeta sitä, vaikka kuurupiiloa olisikin hetken mukava leikkiä. Koittaa päivä, jolloin olemme itsemme kanssa kasvotusten peilin edessä, täysin alastomana, ilman rihmankiertämää, ilman mitään puolustusasetta... Tämä on se päivä, jolloin armo astuu elämäämme. 
Olen puhunut armosta aiemminkin täällä blogissa. Se on niin valtavan upea asia, ettei sitä voi tietoisella mielellä ymmärtää... se täytyy ELÄÄ, kokea, tuntea. 

Heijastamisen laki:
"Voit nähdä vain itsesi.
Voit kuulla vain itsesi.
Voit puhua vain itsellesi.
Voit arvostella vain itseäsi.
Voit kehua vain itseäsi."

Tuomitsemalla toisen ihmisen, tuomitsemme lopulta aina vain itsemme. Heijastamme toisiin vain omia olemuspuolia (hyviä ja huonoja). Olemme toinen toistemme peilejä. 

 

perjantai 22. maaliskuuta 2013

Enkeliretriitissä


Terveisiä enkeliretriitistä. Viime viikonloppuna minulla ilo ja kunnia saada olla läsnä ja tuntea sisälläni valtavaa rakkauden voimaa. Puhdistavaa, uudistavaa energiaa, syvää kasvua monella tasolla. Sanat eivät todellakaan riitä kertomaan, mitä tuo upea viikonloppu mahtavissa puitteissa Villa Mandalassa toi tullessaan. Luulen, ettemme itsekään näe vielä koko totuutta, sillä siementen täytyy antaa itää rauhassa. Yksi asia ainakin on varma: elämääni on astunut uusi vallattoman ilon kausi!! 
Olen 1,5 vuotta itkenyt. Itkin itkemästä päästyäni. Itkin surua, vihaa, pelkoa, häpeää, pettymystä, syyllisyyttä... kaikkea tätä olen itsestäni puhdistanut, jotta voisin olla vapaa jälleen iloitsemaan aidosti. Tiedättekö sellainen aito naurunremakka, niin että pissat meinaa tulla housuun :D. Sellaisia hetkiä elämääni on sisältynyt viime aikoina yhä enemmän. Sellaista kepeää iloa, joka pursuaa valtoimenaan joka suuntaan. Saatan hihitellä itsekseni milloin missäkin. Henkioppaani ja enkelit tuovat minulle hauskoja sanoja ja mielikuvia päähän ja sitten hykertelen kuin lapsi, tirskun paikoissa, joissa muut pitävät pokerinaamaa ja minua tuo kaikki huvittaa suunnattomasti. Mikä teatteri (kaikella rakkaudella)!!! 
Pyydän itselleni ilonsädettä, jos tunnen olevani huonolla tuulella ja pian pilvet hälvenevät päästäni. Joka ikinen tunne on vain meidän oma kokemus. Kaikki miten koemme asiat, tilanteet ja toiset ihmiset, millaisilla väreillä maalaamme elämäntaulun, on VAIN meidän omaa tulkintaa. Ympärillämme olevat tapahtumat ovat perusolemukseltaan neutraaleita ja meidän tehtäväksi on värittää tuo kuva. Vertaisin elämää jopa värityskirjaksi, jossa värit kuvastavat meidän tapaa tulkita ja tuntea asioita. Jokaisella sivulla on kuva (tässä tapauksessa tapahtuma) ja me olemme vapaita valitsemaan minkä tahansa värisen kynän, jolla kuvan kuvitamme. Miten sinä kuvitat elämääsi tällä hetkellä? Pysytkö samoissa väreissä viivojen sisällä kuin aina ennenkin. Uskallatko vaihtaa väriä? Uskallatko jopa ylittää reunat.. tai tehdä kuvaan aivan omia lisäyksiä? Mieti hetki tätä hiljaa mielessäsi. 
Se mitä ajattelemme ja mistä puhumme, todellakin lisääntyy elämässämme. Tämän olen aivan konkreettisesti todistanut viime aikoina: olen alkanut käyttää kirkkaita värejä elämäni kuvakirjaan ja kas! Koko kirja vaihtuikin aivan toisenlaiseksi: tunnen, että olen saanut kokonaan uuden värityskirjan, jonka saan tehdä juuri sellaiseksi kuin hyväksi ja oikeaksi tunnen. OLEN VAPAA!!!! 

Niin, minun piti kertoa siitä retriitistä ;). Meitä oli paikalla 18 ihmistä. Rakas luottoparantajani toimi retriitin vetäjänä ja veturina. Teimme kaikenlaisia harjoituksia, samanlaisia kuin enkeli-illoissa: tulkintoja, meditaatioita jne. Lisäksi piirsimme intuitiivisia kuvia, tanssimme, lauloimme, hoidimme nauroimme, itkimme, joogasimme, saunoimme, nukuimme ja söimme hyvin. Ruokaa sekä hengelle, sielulle, mielelle että keholle.
Omasta puolestani voin sanoa, että koin saavuttaneeni itseni kanssa aivan uuden sisäisen tason: helppouden ja yksinkertaisuuden. Pyhän ilon ja huolettomuuden. Sellaisen tason, jolla minun ei tarvitse pakottaa mitään asioita tapahtumaan. Tason, jolla voin vihdoin todella uskoa kykyihini ja käyttää niitä suurella rakkaudella. Jos jokin vastaus ei tule heti päähän, en takerru siihen sen kummemmin, olkoot sitten tulematta tai tulkoot kun aika on ;). Energia vain virtaa lävitseni enkä takerru siihen. Otan kaiken vastaan autenttisena. Ja tietysti ilolla!! 


Iki-ihanat luonnonhenget tekivät myös tuttavuutta kanssamme. Keijujen kanssa olen tehnyt lähempää tuttavuutta jo tovin, mutta nyt saimme kunnian tutustua metsän haltioihin sekä muihin energiatason 'pikkuväkeen'. Hauskoja veitikoita!! Tonttuja hääräili ympärillämme koko viikonlopun, seurasivat jopa saunaan ihmettelemään puuhiamme. 

Kaiken tämän lisäksi perhe-elämässäni on tapahtunut suuria henkisiä muutoksia, ei vain minussa vaan myös minulle läheisimmälle ihmiselle. Vielä en tiedä mihin tämä kaikki johtaa, mutta sillä ei ole nyt merkitystä. Vain rakkaus merkitsee. Rakkaus on ainut voima ihmiselämässä, jolla on todellista muutosvoimaa. Rakkaudella voimme siirtää vuoria sekä sisältämme, että ulkopuolelta. Lopulta, emme ole mitään muuta kuin rakkaus.. jumalallinen rakkaus!!! Ja niin se on.