Vastaus on lyhyt ja ytimekäs: kärsimys alkaa. Kärsimys kalvaa sisällä ja elämä tuntuu jollain tavalla 'ontolta'. Kaikki saattaa päällisin puolin olla hyvin, mutta "se jokin" puuttuu. Aivan kuin jauhaisi mautonta purkkaa päivästä toiseen. Väsyttää eikä ilokaan välttämättä irtoa. Arkiset askareetkin tulevat suoritettua hammasta purren.
Kerran astuttuaan tietoisesti niin sanotusti henkiselle polulle, alkaa tietoinen sieluyhteyden löytäminen. Askel askeleelta, haaste haasteelta pääsemme yhä lähemmäksi omaa sieluamme, sen viisautta ja rakkautta. Alamme tunnistaa tuon jumalallisen rakkauden energian omassa keskuksessamme ja ilmennämme sitä vähitellen myös arkielämässä. On kuitenkin tehtävä pesäero tietämisen ja kokemisen välille, sillä on täysin eri asia tietää jokin asia 'teoriassa' kuin elää se kokemusten kautta. Arjen kokemuksissa todellinen tahtomme nimittäin tulee punnituksi niiden valintojen kautta, joita teemme päivittäin. Vapaa tahtomme sallii meidän tehdä valinnat joko pelosta tai rakkaudesta käsin. Erottelukyky terävöityy vähitellen: alamme oivaltaa omia motiiveitamme ja vähitellen myös vastata itse omiin tarpeisiimme. Pelko usuttaa hakemaan rakkautta itsemme ulkopuolelta, mutta rakkaus vihjaa meitä kääntymään sisäänpäin ja hakemaan vastaukset sieltä. Voin antaa muutaman esimerkin omasta elämästä, joiden kautta oivalsin omia motiiveitani.
1. Esimerkki: Huomioiduksi ja nähdyksi tulemisen tarve. Jokainen meistä haluaa tulla nähdyksi ja kuulluksi. Tämä on täysin luonnollista. En kuitenkaan tuntenut riittäväni itselleni, joten kaipasin huomiota itseni ulkopuolelta. Hain sitä eri tavoin, kuten vaikka facebook-päivityksillä. Nopeaa ja 'helppoa' huomiota reaaliajassa. Myöskin tarvetta olla yhteydessä muihin ihmisiin, jota halusin tuntea, koska en ollut täysin yhteydessä omaan itseeni. Vähitellen tästä huomion- ja yhteydenkaipuusta kasvoi kuitenkin salakavalasti riippuvuus, josta oli vaikea päästää irti. Iski pelko, onko elämää ilman sitä?
Tietysti on. Onhan ennenkin ollut ;). Oppiläksy: opettelen huomioimaan itse itseni ja tyydyttämään omat tarpeeni, etenkin sisäisen lapsen tarpeen tulla huomioiduksi. Etsin yhteyden omaan itseeni.
2. Esimerkki: Peliriippuvuus. Yllätin itseni pelaamasta kännykkäpelejä. Älypuhelin on tuonut mukanaan kaikenlaisia sovelluksia, joihin on helppo uppoutua, kun todellisuus ja arki ovat ahdistaneet. Kevättalvella koettu tuska ja ahdistus olivat välillä niin sietämättömiä, että pakenin niitä pelimaailmaan. Vaikka tuska helpotti ja ahdistuskin hälveni, olin edelleen sisäisesti eksyksissä. Yhteys omaan sieluuni oli katkennut ja olin astunut ns. harhapolulle, pelon varjostamalle sisäiselle tielle, jota yritin viimeiseen asti vältellä kohtaamasta. Erillisyyden tunne oli niin ahdistava, että oli helpompi ottaa kännykkä käteen ja ruokkia virtuaalisen maatilan lehmiä.. niin naurettavalta kuin se saattaa kuulostaakin. Käytökseni muuttui suorastaan pakonomaiseksi ja tuli jopa uniini. Samaan aikaan tiesin vain väisteleväni väistämätöntä ja soimasin itseäni aivan valtavasti. Häpeä nousi pintaan. Miten kukaan aikuinen ihminen voi sotkeentua näin pahasti näin hölmöön ansaan? Ja kaiken lisäksi tässä 'tietoisuuden tilassa'. Sitten minua muistutettiin yläkerrasta että kaikesta tietoisuudesta ja vihkimyspolusta huolimatta, olen inhimillinen ihminen. Se mitä ajattelen, sitä lisään elämässäni. Silloin ymmärsin, kuinka ankara olenkaan ollut itseäni kohtaan!! Miten järkyttäviä syytöksiä sisäinen tuomarini latelee jatkuvasti... ja ennen kaikkea: miten tuskallista erillisyyden kokeminen onkaan!!! Oppiläksy: kaikki riippuvuudet ovat keinoja paeta erillisyyden tunteesta aiheutuvaa sisäistä tuskaa.
3. Esimerkki: Alkoholi. Näiden muutaman vuoden aikana kun tietoisuuteni on avautunut ja henkinen kasvuni käynnistynyt, en ole juurikaan alkoholia enää juonut. Itseni känniin juominen ei vain tuntunut sisäisesti oikealta, koska tunsin välittömästi sen seuraukset kehossani... kuinka se madaltaa roimasti värähtelyä ja tekee reikiä auraan. Ne muutamat yksittäiset annokset jotka nautin, siunasin, koska enkelit kannustivat tekemään niin. Vähitellen alkoholin käyttöni väheni ja loppui lähes kokonaan. Minulla on itselläni lasinen lapsuus, joten suhtautumiseni koko aineeseen on hieman ristiriitainen, onhan se aiheuttanut minulle paljon kärsimystä lapsuudessa. Aluksi täysin 'viaton' alkoholista kieltäytyminen muuttui kuitenkin vähitellen kovaksi ehdottomuudeksi, varsinaiseksi kielloksi. On nimittäin hiuksen hieno raja siinä, että jossain hetkessä kieltäytyy jotain ottamasta tai KIELTÄÄ itseltään jotain kokonaan! Siis rajoittaa itseään. Näin aloin huomaamattani rajoittaa omaa toimintaa. En sallinut itseni juoda alkoholia oikeastaan ollenkaan. Samaan aikaan aloin tuomita muiden alkoholin käyttöä, erityisesti niiden, jotka ovat ns. henkisen tien kulkijoita: eivätkö nuokaan nyt ymmärrä miten vahingollista alkoholi on? Suorastaan halveksin!! Näin sisäinen tuomarini otti ylivallan ja halusi hallita myös muiden alkoholin käyttöä sekä kieltää sen kaikilta muiltakin. Kunnes oivalsin, että olen rajoittanut itseäni aivan suotta.
Aina kun rajoitamme itseämme, alamme vähitellen tuntea myös katkeruutta muiden tekemisistä. Oppiläksy: ehdottomuus ja rajoitukset kumpuavat pelon motiiveista.
Summa summarum:
Erillisyyden tunne ajoi minut erilaisiin riippuvuuksiin. Pelko ajoi minut valitsemaan pelon motiiveista ja sumensi näkökyvyn. Yhteydettömyys omaan itseeni, sieluuni sai minut pakenemaan harhapolulle ja unohtamaan, että vain rakkaus on todellista.
Olen oikeastaan koko kevättalven ja kevään ollut kuin eksynyt lammas. Alan vähitellen ymmärtää, mitä tuo Raamatun vertauskuva tarkoittaa. Eksymme mielen ansoihin ja saatamme vaeltaa hyvin kauas omasta itsestämme ihmetellen miksi elämä on jatkuvaa kärsimystä. Kertaalleen jo löydetyn sieluyhteydenkin voi hetkellisesti 'kadottaa' jos antaa arkihuolien viedä mennessään. Tästä syystä olisi erityisen tärkeää huolehtia omasta sieluyhteydestään niin usein kuin mahdollista. Päivittäin palata omaan keskukseen, sydänyhteyteen, sieluyhteyteen, sisäiseen rauhan temppeliin. Hoitaa ja rakastaa itseään. Taivaassa riemuitaan jokaisesta takaisin 'kotiin' löytäneestä eksyneestä lampaasta. Enkelit juhlivat kanssamme joka kerta, kun ankkuroimme sieluenergian takaisin fyysiseen olemukseemme. Fyysinen keho on ikään kuin astia, jossa sielu asuu. Kuitenkin, jos täytämme astian mieluummin egon ja mielen suosimalla huolienergialla, sielu väistyy ikään kuin sivuun.. Yhteys on kuitenkin saavutettavissa takaisin heti, kun oivallamme itse olevamme oman kärsimyksemme aiheuttajia. Näin ollen meillä on täysi vastuu, mutta myös vapaus omasta elämästämme!!
Valinta on meidän, sinun ja minun, aivan jokainen hetki.
-Meena
