Aikamoinen vuosi jäi juuri taakse. 2014 oli kaikin puolin
intensiivinen ja nostatti paineita aivan viime metreille asti. Mutta nyt se on
ohi. Tervetuloa uusi vuosi 2015. Myönnän että päättynyt vuosi oli aivan
äärimmäisen rankka ja olen todella helpottunut että se on ohi. Opin toki
itsestäni aivan valtavasti ja lopulta kaikki koetut haasteet osoittautuvat
varmasti arvokkaiksi opeiksi, joiden avulla voin joskus ehkä auttaa muita.
Elämä burn outin jälkeen ei ole ollut helppoa. Olen todella
joutunut katsomaan itseäni peilistä, oikein syväluotaavin katsein ja todennut,
kuinka ihmismieli huijaa itse itseään, sepittää hätävalheita ja muuntelee
totuutta. Kerta kaikkiaan kieltäytyy näkemästä oleellista ja ajautuu syvälle
harhan ja pelon polulle, jopa valotyöntekijällä. Erehdyin ehkä luulemaan, että
olisin jotenkin turvassa valheelta tallustellessani valon polkua… mutta
unohdin, että suurin huijari on ihmismieli, eli minä itse. Vahingosta
viisastuneena jatkan nyt matkaani uudistunein katsein. Minä näen taas itseni. Vihdoin
uskallan tunnustaa tarpeeni ja kiittää myös itseäni.
Tässä lista asioista, jotka olivat ”pielessä”, joiden tunsin
syvällä sisimmässäni olevan pielessä, mutta kieltäydyin näkemästä totuutta:
Irti päästäminen. Pidin kynsin hampain kiinni asioista,
jotka olivat minulle haitallisia, mutta joista sain lohtua. Viittaan tässä nyt
jo monta kerta aiemmin mainitsemiini riippuvuuksiin. Juoksin pakoreittejä
edestakaisin pääsemättä yhtään mihinkään. En siis uskaltanut päästä irti, koska
pelkäsin, että tilalle ei tule mitään vaan tyhjyys ja pelko valtaavat elämän.
Kuinka väärässä olinkaan. Irti päästämättömyys esti minua tuntemasta vapautta
ja kahlitsi minut omaan häkkiini, pelkojeni vankilaan.
Kiitollisuus. En enää kyennyt olemaan kiitollinen täysin
rinnoin. En kyennyt avautumaan, kiittämään vilpittömästi. Saatoin kyllä kiittää
muita ihmisiä kun siihen oli aihetta, mutta missään vaiheessa en kiittänyt
itseäni. En tuntenut sitä syvää kiitollisuutta, jonka kumpuaa nöyryydestä ja
rakkaudesta käsin, en varsinkaan kyennyt olemaan itselleni vilpittömän
kiitollinen, joten en siis ollut sitä loppuen lopuksi myöskään muille. Suljettu
sydän estää tuntemasta aitoa kiitollisuutta. Kiitollisuus vapauttaa. Minä en
tuntenut vapauden huumaa moneen moneen moneen kuukauteen.
Rentoutuminen. Liittyy myös irti päästämiseen. Koko vuonna
2014 en antanut itselleni täysin lupaa rentoutua. Jatkuvasti takaraivossa
jyskyttivät tekemättömät työt. Vähitellen kehoni alkoi ”tottua” stressiin ja
alkoi pitää sitä normaalina olotilana. Kävin jatkuvasti ylikierroksilla enkä
enää kyennyt rentoutumaan, vaikka tilaisuuksia olisi ollutkin. Lihakset
kiristyivät ja niska-hartiaseutu sekä selkä olivat aivan jumissa. Lakkasin myös
tekemästä niitä asioita, joista nautin. En käynyt enää esimerkiksi hierojalla
tai kauneushoidoissa, jotka aikaisemmin olivat minulle tärkeitä ja jotka
voimaannuttivat. Energiahoidoissa sentään kävin silloin tällöin, joka on
todiste siitä, että täysin toivoton en ollut ;). En kuitenkaan enää palautunut
rasituksesta normaalisti, koska en kyennyt täysin rentoutumaan. Unohdin miltä
voimaantumisen tunne tuntuu.
Läsnäolo. Mitä se on? Pääsi pahasti unohtumaan kun huolet
valtasivat pääni. Elin menneessä tai murehdin tulevaa. Pääni ympärillä surrasi
iso harmaa huolipilvi, jonka läpi valon oli vaikea enää virrata vapaasti. Elämä
on mielikoulua.. Ihmismieli ruokkii mielellään itseään murheilla ja huolilla,
koska luulee, ettei muuta keinoa ole. Kuinka väärässä se onkaan. Tapojensa
orja.
Pysähtyminen. Liittyy läsnäoloon tai oikeastaan kaikkiin
edellisiin. Jotta voin päästää irti, minun täytyy ensin pysähtyä. Vauhdissa
irti päästö ei onnistu, ei silloinkaan vaikka ”menisi flowssa” ja kaikki
tuntuisi rullaavan sujuvasti. Todellinen rakkaudellinen irti päästö vaatii aina
pysähtymisen. Tähän liittyy myös kiitollisuus. Irti päästäminen olisi hyvä
tehdä kiitollisuuden vallitessa, eikä suinkaan vihaisena tai pelosta.
Täydellinen irti päästäminen on mahdollista vain puhtain ja kiitollisin
sydämin. Silloin katkeavat kaikki pelkoon perustuvat rihmat ja kahleet, oli
kyse sitten toisista ihmisistä, asioista tai mistä hyvänsä. Täydellinen
rentoutuminen fyysisesti tapahtuu myös pysähtymisen kautta. Täydellisen
läsnäolon voi tuntea vain pysähtynyt ihminen. Pysähtyminen ei ole sama asia
kuin passivoituminen, vaikka fyysisesti siltä näyttäisikin. Koska elämä
maapallon fyysisissä energioissa on tällä hetkellä hyvin intensiivistä johtuen
kollektiivisen energian tiheydestä, olisi jokaisen ihmisen hyvä päivittäin
pysähtyä ja tunnustella omia energioitaan. Pysähtyneenä on helpompi tunnistaa
ne energiat, jotka ovat vieraita ja jotka tulisi poistaa omasta
energiakentästä. Pysähtynyt mieli on avoin vastaanottamaan viestejä omalta
keholta, mutta myös enkeleiltä ja muilta taivaisilta auttajilta. Pysähtyminen
voi kuitenkin pelottaa, sillä pysähtymällä yleensä pääsee totuuden jäljille.
Totuus ON suorittavalle mielelle pelottavaa, koska se paljastaa mielen
valheelliset luomukset! Sydän ei silti totuutta pelkää. Se kuiskii sitä
jatkuvasti, mutta hyvin hienovaraisella ja hiljaisella ”äänellä”, joka hukkuu
helposti mielen taustameluun. Ihmismieli todella on voimakas työkalu, mutta joka
oikein valjastettuna yltää uskomattoman ihmeellisiin asioihin ja tekoihin.
Jatkuva virikkeellisyys sokeuttaa. Televisio, tietokoneet,
älypuhelimet ym. ovat olleet käytössä hyvin lyhyen aikaa ihmiskunnan
historiassa, joten niiden vaikutusta energioihin ei vielä osata tunnistaa.
Herkät ihmiset toki tuntevat ”nahoissaan” kuinka väsyneeksi pitkäaikainen
tietokoneen edessä istuminen tekeekään, tai kuinka älypuhelimen räpläily saa aikaan
levotonta oloa. Luonto sen sijaan eheyttää. Luonnossa kuljeskelu ja hapen sekä
praanan hengittäminen syvälle keuhkoihin tuulettaa fyysistä kehoa ja virkistää
koko energiajärjestelmää. Pienet lapset nauttivat ulkona olemisesta. Heille
maailma on jännittävä ja avoin. Kaikkialla riittää nähtävää ja koettavaa. Ja
kyllä sitä riittää aikuisillekin, jos vain uskallamme nähdä ja kokea. Enkelit
ja elementaalit näyttäytyvät niille, jotka uteliain ja vilpittömin sydämin
uskaltavat avautua aistimaan. Kukista voi haistaa rakkauden. Puita halatessa
voi sulautua yhteen puun energiakentän kanssa. Kasvit kertovat itse kuinka
niitä voi käyttää hyödyksi jos vain hoksaamme kysyä. Luonnossa on oma rytminsä.
Ihminen on osa luontoa. Ihmisen olisi hyvä sulautua jälleen luonnon rytmeihin,
tai ainakin hakea sieltä aika ajoin eheyttävää voimaa.
Maailma on täynnä ihmeitä, jotka kuitenkin useimmilta jäävät
huomaamatta, koska on niin KIIRE. Kiireestä tuli minulle kirosana. Lopulta
ymmärsin mistä se johtui. Kiire kumpusi koko ajan sisältäni ja heijastui
ulkoiseen kuten kaikki muutkin ominaisuudet. Syytin kiireestä
elämäntilannettani, muita ihmisiä, tapahtumia ym. kunnes vihdoin ymmärsin, että
ulkoinen olikin vain heijastusta sisäisestä maailmasta tismalleen henkisten
lakien mukaan. Niin yksinkertaista kaikki todella on. Sisäinen kiire, pakokauhu
ja riittämättömyys ajoivat minut äärirajoille oman jaksamiseni kanssa. Nyt
tiedän missä raja kulkee. Ehkä minun ei tarvitse enää ylittää sitä uudelleen.
Kenties olen juuri oppinut yhden isoimmista läksyistäni tässä inkarnaatiossa.
Ei ole helppoa muuttaa tapojaan, etenkään niitä syvälle
juurtuneita ja hyvin ”viattomilta” tuntuvia. Niitä, joille on sokeutunut ja
jotka ovat niin tuttuja, ettei niitä huomaa edes kyseenalaistaa. Päivä
kerrallaan vahvistun, itseäni kiittäen ja siunaten. Juuri nyt kaikki on hyvin.
-Meena
Ps. Loppuvuoden toivonpilkahduksen minulle antoi tarjous,
josta en voinut kieltäytyä. Universumi toi tarjottimella eteeni unelmieni
työpaikan, joka oli kuin lupaus uudesta alusta. Lopulta palaset ovat alkaneet
loksahdella taas paikoilleen. Nyt minun tehtäväni on vain luottaa itseeni ja polkuuni,
että kaikki on todellakin siunattua ja varjeltua. Helmikuussa aloitan uudessa
työpaikassani, mutta sitä ennen käyn hakemassa voimaantumisen tunnetta
Teneriffan ihmeelliseltä saarelta.
KIITOS ja Namaste!
