"Taivas tarvitsee kyyneleitäsi". Näin enkelit viestittivät minulle äsken. Lohdutin tällä lauseella uutta ystävääni ja välittömästi oivalsin sen tulevan enkeleiltä... Jäin oikein makustelemaan ja pohtimaan tuota lausetta.
On totta, että kyyneleitämme tarvitaan. Mutta miksi? Miksi enkelit tahtovat meidän itkevän?
Ajatelkaa pieniä lapsia: he itkevät kovaäänisesti ja aikuisten mielestä hyvinkin teatraalisesti, etenkin uhmaikäiset (kotona yksi tällainen, joten päivittäin saamme todistaa tätä draamaa ;).) Mutta kuinka me aikuiset itkemme? Hiljaa nyyhkien, mieluiten piilossa muilta, kyyneleitämme häveten. Kumpi pääsee nopeammin kiukusta eroon..?
Lapsella on kyky olla läsnä tässä ja nyt, aitona. Tunteet purkautuvat heti kun ilo tai kiukku yllättää ja yleensä kovilla desibelilukemilla! Nauru helisee musiikkina korvissa ja itku riipii selkäpiitä. Mutta välittömästi lohdun tultua suru katoaa jälkiä jättämättä, katkeruutta kasaamatta. Milloin kadotamme tämän kyvyn?
Itku on inhimillistä. Itku on äärimmäisen puhdistavaa. Taivas tarvitsee kyyneleitämme, jotta me emme kasaa niitä sisällemme! Olen itse oman henkisen polkuni varrella itkenyt lukemattomia kertoja. Välillä valtavia epätoivon kyyneleitä, välillä kostuttanut vaivihkaa silmäkulmia, mutta itkenyt myös silkasta ilosta. Olen itkenyt omia itkuja, mutta myös purkanut muiden surua itkemällä heidän itkujaan. Olen itkenyt kollektiivista surua ja puhdistanut ihmiskuntaa siis myös näin. Yksinkertaista eikö totta ;) päivän hyvänä työnä voi tirauttaa pari kyyneltä ja se riittää. Enkelit vievät surun itkumme välityksellä Luojan luokse valoon ja rakkauteen! Kyyneleet ovat kuin pieniä timantteja, joita enkelit keräävät kokoon ja vievät valoon.
Tässä syy, miksi taivas tarvitsee kyyneleitämme. Älä siis turhaa pidättele tai pelkää niitä! Kun olet mielestäsi itkenyt tarpeeksi, päästä sitten itkun aiheuttaneesta tunteesta irti ja tunne kuinka rauha ja rakkaus valtaa sinut. Kaikki on hyvin. Aina kun joku itkee mistä tahansa syystä, hänen ympärilleen kasaantuu myös suuri joukko enkeleitä lohduttamaan. Itku on kuin kutsu enkeleille, joiden myötätunto on loputon.
Blogisti pääsee huomenna tirauttamaan pari ilon ja onnen, mutta toisaalta myös haikeuden kyyneltä, kun esikoinen aloittaa ensimmäisen luokan :)). Merkittävä virstanpylväs koko perheelle!!
Puhdistavia kyyneleitä sinulle toivottaa rakkaudella: Tikru
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti