Tahtoisin kirjoittaa muutaman sanan toivottomuudesta. Aihe on raskas, mutta äärimmäisen tärkeää ottaa esille. Juuri tälläkin hetkellä moni tuntee tuota lamauttavaa tunnetta. Se on oikeastaan paljon vakavampi ilmiö kuin miltä äkkiseltään saattaa vaikuttaa. Toivottomuus on tunne, jota saattaa olla vaikea tunnistaa jopa itsessään. Minäkään en meinannut millään tunnustaa ja tunnistaa, että olin kietoutunut sen valtaan. En aluksi ymmärtänyt mistä oli kyse, ihmettelin vain syvää surua, joka pyrki pintaan. Ajattelin ensin että kyseessä oli jonkinlainen suruprosessi ja niin varmasti olikin. Silti, kaiken takana piileskeli syvä toivottomuuden tunne.
Toivottomuus on hyvin vaarallinen tunne, se voi nimittäin tappaa. Toivottomuus sulkee sydänkeskuksen ja vangitsee ilon. Se aiheuttaa mittaamatonta kärsimystä. Toivottomuus saattaa olla masennuksen oire, mutta sitä ilmenee myös irrallaan täysin itsenäisenä tunteena. Toivottomuus aiheuttaa näköalattomuutta, syvää surua, erillisyyttä, yksinäisyyttä, välinpitämättömyyttä, ankeutta, värittömyyttä, ilottomuutta.. Toivottomuuteen liittyy totaalista luovuttamista. Elämä ei tunnu elämisen arvoiselta, vaikka näennäisesti kaikki saattaisi olla ulkoisesti kunnossa. Toivottomana on vaikeaa, ellei peräti mahdotonta iloita muiden iloista tai kokea aitoa myötätuntoa. Toivottomana katoaa kyky eläytyä ja myötäelää. Kateuskin saattaa pilkahtaa, jopa viha ja erityisesti katkeruus.
Mitä eroa on sitten epätoivolla ja toivottomuudella? Epätoivoisella ihmisellä on voimaa tarttua vielä viimeiseen oljenkorteen, mutta toivoton ei näe välttämättä enää edes oljenkortta.
Valta osa itsemurhan tehneistä on kokenut syvää toivottomuutta ennen tekoaan.
Näin vakavasta ilmiöstä on kyse.
Kun ihmiseltä viedään toivo, häneltä viedään kaikki. Terveydenhuollossa kuulen usein lauseita: "potilaalla ei ole enää toivoa" "toivoton tapaus" jne. Erityisesti siellä tähän ongelmaan tulisi todella herätä! Sairas ihminen on helposti haavoittuva ja ammatti-ihmisten tulisi muistaa tämä seikka. Potilas imee helposti virheellisiäkin uskomuksia itseensä ja siksi ammattilaisilla on vastuu sanoistaan. Kaikille meille toivo merkitsee silti erilaisia asioita, jollekin jo hengittäminen tuo toivoa kun taas toisen toivon voi hukuttaa pienikin takapakki elämässä.
Jokaisella on silti toivoa, aina. Kukaan ei ole toivoton. Kenelläkään ei ole oikeutta riistää toisen toivoa, se on henkistä väkivaltaa.
Aina voi antaa toivoa, vaikka potilas esimerkiksi sairastaisi pitkälle edennyttä syöpää ja kuolema näyttäisi väistämättömältä lähikuukausien tai viikkojen aikana. Jos ei ole realistista antaa toivoa paranemisesta, voi antaa toivoa siitä, että jäljellä olevat elinpäivät olisivat mahdollisimman hyviä, kivunhoito asianmukaista sekä kuolema inhimillinen ja rauhallinen. Peilaan tätä asiaa nimenomaan terveydenhuoltoon siitäkin syystä, että ymmärsin asian tärkeyden oman tulevan ammattini kannalta. Toivottomuus on pahimpia ansoja, joihin ihminen voi langeta. Harva pääsee sieltä ansasta omin avuin ylös. Vierelle tarvitaan joku, joka auttaa näkemään toivonpilkahduksen, kaikista synkimmässäkin kuopassa.
Kerron vielä sekä hyvät että huonot uutiset: toivottomuus ON oma valinta!! Huonoksi uutisen tekee se, ettei asiaa ole helppo myöntää itselleen. Kukapa meistä tohtisi kerskua moisella valinnalla?! Tuskin kukaan, päinvastoin, hävettää julmetusti. Hyväksi uutisen tekee puolestaan se, että jos todella olemme vapaita valitsemaan toivottomuuden, meillä on ainakin teoriassa vapaus valita myös toisin. Voimme valita toivon. Toivottomuudesta nousu vaatii silti tämän kipeän asian tunnustamisen: olemme itse syypäitä omaan toivottomuuteen. Ulkopuolelta voidaan toki yrittää 'viedä' toivoa ajattelemattomilla töksäytyksillä, mutta lopulta itse päätämme siitä luopua. Päätös ei välttämättä ole tietoinen "nyt luovun kaikesta toivosta" vaan ikään kuin vähitellen hiipivä uskomus "eikö minulla enää tosiaan ole toivoa?" Toivottomuuden hyväksyminen ja siihen uskominen on valheeseen uskomista. Vaikka tunne onkin hyvin todentuntuinen ja tempaa äkkiä mukaansa, se on kaikessa raadollisuudessaan valhetta.
Miten toivottomuudesta sitten pääsee eroon? Miten voimme taas erottaa totuuden valheesta? Tässä astuu Korkeampi Itsemme kuvaan. Tässä vaiheessa tarvitaan suurta nöyryyttä antautua armolle ja rakkaudelle. Ilman rakkauden hyväksymistä ja sille antautumista emme pääsee tuosta kalvavasta tunteesta eroon. Ilman Isä/Äiti Luojan armoa emme vapaudu tästä vankilasta. Hän on saattanut lähettää vierellesi juuri sen lähimmäisen, joka tuo oljenkorren, toivonpilkahduksen mukanaan. Meidän tehtävämme on avata silmät näkemään siunaus kaiken kärsimyksen takana. Toivo saattaa tulla myös sisäisenä oivalluksena, kuten minulle kävi. Tunsin jälleen rakkauden kipinän sydämessäni ja rauha laskeutui ylleni. Rakkaus parantaa meidät. Mikään muu voima maailmankaikkeudessa ei ole niin jykevä ja väkevä kuin rakkaus. Toivottomuudesta luopuminen vaatii rakkaudelle antautumisen. "Tapahtukoon sinun tahtosi" ei tarkoita uhriksi heittäytymistä vaan toisin päin: vastuun ottamista omista valinnoistaan ja sen tunnustamisen, ettei oma tahtomme aina perustu rakkauden valintoihin. Toisinaan annamme pelon ohjata.
Aloin miettiä milloin olen päättänyt olevani "toivoton"..? Milloin olen hyväksynyt toivottomuuden energian osaksi itseäni? Koska olen pelännyt niin paljon, etten ole uskaltanut luottaa omaan kykyyni selviytyä? Ei tarvinnut kauaa muistella. Vastaus tuli minulle välittömästi: se alkoi ensimmäisestä paniikkikohtauksesta. Silloin aloin ensin pelätä että tätäkö tämä on loppu elämä? Pelkoa milloin seuraavan kerran iskee paniikkikohtaus. Aloin vähitellen järjestellä elämää sen mukaan. Silloin olen päättänyt pukea toivottomuuden viitan harteilleni: en enää koskaan voi elää 'normaalia' elämää, mitä se ikinä sitten tarkoittaakaan.
Kuulostaa hurjalta. Olenko todella päättänyt noin? Olen, ihan omasta vapaasta tahdostani.
Nyt, minulla on vapaus valita toisin. Oivalsin vihdoin että ihan oikeasti: minulla on toivoa!! Sallin itseni vihdoin luopua raskaasta matkakumppanista ja keventää varustusta henkisellä tielläni, tällä siunatulla elämän polulla.
Kyllä, otan toivon vastaan! Kiitos kiitos kiitos!!!
-Meena
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti