"Olen laivalla, jonka yli pyyhkäisee äkisti valtava tornado. Sisällä on muitakin ja olemme kaikki turvassa isolla valtamerialuksella. Ympärillä syntyy lisää hurjia tornadoja, niitä on valtavasti."
Täytyy sanoa, että uni tuntuu nyt osuvan niin nappiin että en voi kuin hämmästellä! Olen käynyt läpi niin tolkuttoman rankan sisäisen kamppailun, pyörinyt läpi hurjistakin hurjimman myllyn, etten keksi sille mitään sanaa tai ilmaisua. Noh, kenties ei ole tässä kohtaan edes tarpeellista avata sitä sen enempää... pääasia, että pääsin niin sanotusti 'kuiville'.
Olen saanut tänä aikana myös niin monta oivallusta itsestäni, että niitä on vaikea edes jäsentää ymmärrettävään muotoon tai tekstiin. Sulattelen yhä kaikkea tapahtunutta.
Myös fyysiset ylösnousemusoireet ovat olleet tähän asti rankimmat (olleet siis koko talven). Kävin jopa sisätautilääkärillä otattamassa verikokeet, sillä epäilin todella sairastuneeni vakavasti. Oireita olivat mm. lihas- ja nivelkivut, palelu, väsymys, totaalinen voimattomuus, joka paikan särky, keskittymiskyvyttömyys, masennus jne.. Veriarvoni olivat hyvät, suorastaan loistavat ja sain terveen paperit! Niinpä tietysti, länsimaisen lääketieteen keinot eivät riitä tunnistamaan näiden oireiden alkuperää. Tästä seurasi ensin valtava häpeä: valitanko turhasta? Olen näennäisesti terve kuin pukki mutta olo on kuin 100-vuotiaalla. Olenko luulosairas? Kuvitelkaa minkä itseruoskinnan tämä aluksi aiheutti!
Sitten oivalsin mistä on kyse.. minä "somatisoin" kaikki sisäiset prosessit, joita käyn läpi. Tämän taudin tuntee myös koululääketiede diagnoosilla: somatisaatiohäiriö. Toisin sanoen, oireet ilmenevät, koska syvällä minussa oli yhä ratkaisemattomia ristiriitoja. Toisaalta valon määrä kaikissa kehoissani on kasvanut voimakkaasti, mutta niistä raskain eli fyysinen keho ei ole pysynyt mukana. Minut oli pakko pysäyttää, jotta näen nämä ratkaisemattomat ristiriidat ja työstän ne. Jälleen en voi todeta muuta kuin: siunaus valepuvussa.
Kerroin tämän nyt esimerkkinä, jotta joku muu saisi tästä apua..
Tämä oli itselleni loistava esimerkki siitä, että tulevana sairaanhoitajana en kyseenalaista potilaiden oireita, se ei ole minun tehtäväni. Minun tehtäväni on auttaa ihmistä itseään pääsemään jyvälle omista ristiriidoista ja antaa jokaisen oivaltaa itse oireidensa taustalla piilevät syyt. Minun tehtäväni on kulkea rinnalla.
Joka päivä hoitava henkilökunta törmää potilaisiin, joiden oireille ei löydy mitään selittävää elimellistä syytä. Moni jää ilman diagnoosia tuskallistenkin oireiden kanssa. Lääketieteen keinot ovat hyvin rajalliset, jos etsitään oireiden syitä vain näyttöön perustuvilla keinoilla. Edes psykiatria ei pysty ratkaisemaan keho-mieli-sielu ristiriitoja, sillä se ei virallisesti tunnista sielullista näkökulmaa näytön puutteen vuoksi. Silloin kutsutaan potilaan avuksi sairaalapastori. Näin tehdään aina, kun potilaan oireet ja ahdistus menee lääketieteen ymmärryksen ulottumattomiin eli toisin sanoen henkiseksi tai hengelliseksi.
Olemme kuitenkin jokainen niin paljon muutakin kuin pelkkä psyykkinen ja sosiaalinen olento fyysisessä kuoressa (kuten lääketiede antaa ymmärtää). Ennen kaikkea olemme henki kehossa, inkarnoitunut sielu maaulottuvuudessa, jonka moniulotteisuutta ei pystytä mittaamaan laitteiden ja kokeiden avulla.
Tulevaisuudessa tämä tulee myös kollektiiviseen tietoisuuteen, mutta se tarkoittaa, että yhä useamman meistä on herättävä uinuvan tietoisuuden tilasta ja kuultava sielun kutsu. Meidän on otettava ikään kuin katto pois pään päältä ja annettava tietoisuuden kasvaa ylemmille tasoille. Tämän vuoksi meille tapahtuu joskus vaikeitakin vastoinkäymisiä ja tapahtumia. Haasteet ravistelevat meitä hereille ja havahduttavat näkemään verhon taakse. Heräämisprosessi saattaa olla hyvinkin ankara ja voimakas, jonka vuoksi ihmisten fyysisetkin oireet lisääntyvät ja monimutkaistuvat. Aikanaan lääketiedekin pääsee näistä jyvälle, mutta sitä ennen vastauksia haetaan yhä useammin mm. vaihtoehtohoidoista. Tässä ei ole mitään väärää, mutta kannattaa opetella erottelemaan jyvät akanoista: avun tarjoajiakin on monen tasoisia. Kaikkien auttajien motiivit eivät ole pyyteettömiä. Erottelukykyä siis tarvitaan. Sydämen ääni kertoo totuuden. Kannattaa luottaa siihen tunteeseen, joka tulee ensimmäiseksi.
Jatkan taas mielenkiinnolla matkaani, joka on tähän asti ollut kaikkea muuta kuin tylsä tai yksitoikkoinen. Näin 'rikasta' tunne-elämää pääsemme kaikki etuoikeutetusti kokemaan vaan maapallolla. Kiitollisena jatkan kulkuani, kohti omaa sisimpääni.
Oivaltavaa maaliskuuta!
-Meena
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti