Identiteettikriisi

Kuka minä olen?

Tätä olen viime aikoina kysynyt itseltäni. Olen viimeisen vuoden tehnyt hurjasti töitä itseni kanssa ja rämpinyt ihan pohjamutia myöten, välillä korviin asti liejussa, mutta noussut taas ylös ja jatkanut matkaa. Vihdoin tunnen aivan oikeasti saavuttaneeni sen sieluyhteyden, jota olen etsinyt.. josta olen matkan varrella saanut maistiaisia. Nämä pienet maistiaiset ja rakkauden hetket ovat saanet minut jatkamaan taivaltani kivikkoisella polulla ja uskomaan yhä lujemmin itseeni. Vähitellen alan hahmottaa kaikkea selkeämmin. Olen tullut uskoon: uskon nykyään itseeni! Tiedän omaavani valtavan potentiaalin ja uskallan jo käyttää sitä muiden auttamiseenkin. Tämä oli suuri kynnys ylittää, mutta todella kaiken arvoista.

Silti kysyn yhä: kuka olen? Kysymyksellä tarkoitan sitä, miksi voin itseäni kutsua? En ole käynyt mitään 'virallista' kurssia, joten minulla ei ole vihkimystä reikiin tai muuhunkaan tunnettuun energiahoitomuotoon. Silti olen tehnyt jo monta tulkintaa ja energiahoitoa tutuille ja tuntemattomille saaden aikaan myös tuloksia. Toki maailmankaikkeus on järjestänyt minulle erilaisia 'koulutustilaisuuksia', kuten enkeli- ja parantajailtoja, opastavia ihmisiä sekä vuosi sitten käymäni meditaatiokurssin.

Meedio... ei en ole meedio! Saan kyllä yhteyden henkiin ja pystyn jo kommunikoimaan henkimaailmaan siirtyneiden kanssa, mutta meedio en ole.

Näkijä... olenko näkijä? Näen kyllä enkeleitä ja silloin tällöin myös henkiä. Näen myös selvänäköisiä unia, mutta silti en koe olevani varsinaisesti näkijäkään. Tulkintoja tehdessäni 'näen' kaikenlaisia 'kuvia' päässäni, mutta ne eivät ole fyysisillä silmillä nähtyjä vaan selkeästi kolmannen silmän näkyjä/ kuvia. Tässä kohtaa selvätietoisuuteni astuu yleensä kehiin ja yksinkertaisesti vain tiedän jonkun asian olevan juuri tietyllä tavalla.

Henkiparantaja... olenko jonkun sortin henkiparantaja? Miksen :)? Osaanhan parantaa hengen tasolla. Silti, jokin tässäkin tittelissä ei resonoi.

Energiahoitaja... hmmm nyt aletaan lähestyä!! Kyllä, osaan hoitaa itseäni ja toisia energioilla sekä lähikontaktissa että kaukohoitona. Vaan edelleen törmään samaan egoni kriisiin: enhän ole suorittanut mitään kurssia aiheeseen liittyen. Lopulta olen täysin itseoppinut ja toimin hoitotilanteessa yläkerran johdatuksessa. Millä todistan kenellekään viralliselle taholle osaamistani, koska minulla ei ole fyysistä todistusta tai diplomia?! Ainoa todiste, jonka olen saanut ovat tyytyväiset ja onnelliset hoidettavani. Se palaute, jota olen antamistani hoidoista ja tulkinnoista saanut on rohkaissut minua jatkamaan. Myös enkelit ja muu yläkerran 'väki' kannustaa minua jatkamaan ja kiittelee rohkeuttani.

Nyt... sieltä se tuli.. :D ihmisenkeli!!! Olenko ihmisenkeli?? Kuulostaako liian mahtipontiselta? Vaatimattomuus kaunistaa sanotaan. Vaan kyseinen sananlasku ei taida pitää ihan paikkaansa ;). Täytyy uskaltaa antaa valon näkyä! Olen koko elämäni peitellyt valoani, vaan enää minun ei anneta.. rohkeuteni on kasvanut jo huimasti enkä häpeile omia kykyjäni. Vihdoin uskallan tunnustaa jopa itselleni olevani valo ja rakkaus. Toivon sydämmessäni, että mahdollisimman moni muukin löytäisi oman valonsa ja antaisi sen loistaa. On nähkääs kaunista katsoa ihmistä joka rakastaa pyyteettömästi ja sydämmestään. Ihmistä, joka toimii ja ilmaisee itseään täydestä sydämmestä. Siellä meidän todellinen voima piilee. Sieltä se löytyy!! Se ei koskaan löydy ulkopuoleltamme, ei koskaan!!

Vanha minäni etsi rakkautta ja hyväksyntää aina itseni ulkopuolelta. Kerjäsin suorastaan huomiota ja vain kun joku kiitteli minua hyvästä työstä tai palveluksestani, tunsin olevani hyväksytty. Minun täytyi siis myös 'ansaita' olemassaoloni suorittamalla asiani hyvin. Suorittaminen on ollut minulle hyvin ongelmallista... jopa näissä henkisissä asioissa olen virheellisesti suorittanut koko ajan.. Olen ajatellut että tekemällä jonkun jutun hyvin, ansaitsen myös Jumalan ja enkeleiden kiitoksen. Aivan kuin en riittäisi sellaisena kuin olen. Tovi sitten sain eräässä facebookin ryhmässä kanavoinninpätkän itselleni, jossa minua kehoitettiin kiinnittämään huomiota tähän jatkuvaan suorittamiseen. Bing! Silloin oivalsin jotain suurta: minun on lopetettava suorittaminen ja aloitettava sen sijaan eläminen! Tehtäväni on elää!!! Elää tätä hetkeä, olla läsnä vain tässä ja nyt. Tunsin kuin olisin pysähtynyt juuri siihen paikkaan ja ymmärsin lopettaa tämän vanhan syvään juurtuneen käytösmallin. Elämä ei ole suoritus, joka vain juostaan läpi. Elämä on tehty elettäväksi ja koettavaksi. Haista, maista, ihmettele elämää, mutta älä missään nimessä suorita sitä! Silloin kadotat kaiken todellisen elämisen ilon.

"Tikru, olet ihmisenkeli, anna puhtaan valosi loistaa..." Näin minulle kanavoi tänään eräs rakas pitkäaikainen ystäväni. Enkelit antoivat tämän nimen.. antaisivatko he vielä todistuksen paperille, jotta saan ottaa sen viralllisesti käyttööni :D?

Lopulta, enhän minä oikeasti tarvitse mitään virallista titteliä tai lippulappua taidoistani. Riittää, että käytän niitä oikeassa paikassa oikeaan aikaan apuatarvitseville. Ei minun tarvitse vakuutella taitojani tai kykyjäni kenellekään.. se on egoni tahto, mutta ei  palvele todellisia tarpeitani. Todellinen tarpeeni on vain rakastaa ja elää. Kaikki muu kyllä tuodaan eteeni.

Kun toimin puhtaasta sydämmestäni, en kertakaikkiaan voi tehdä virheitä. Haaste on vain erotella ego ja sydän toisistaan. Näissä asioissa ei koskaan ole järjellä sijaa ja sen olen oppinut kantapään kautta!!

Valolla: Tikru