Häpeä on häkki. Kateus on kahle. Syyllisyys on syvä kuoppa. Nämä kaikki ovat oman mielemme luomuksia, jonne uppoamme niin kauan, kunnes olemme valmiita vastaanottamaan armon. Nämä ovat opittuja ajatusrakenteita, ympäristömme muovaamia, usein varhaislapsuudesta peräisin.
Sukupolvien ajan nämä mallit ovat kahlinneet ihmiskuntaa, palvelleet kehitystä omalla tavallaan, mutta nyt on koittanut aika, jolloin meidän on turvallista niistä luopua. Voimme vihdoin vastaanottaa todellisen armon ja myötätunnon, kollektiivisellakin tasolla. Tietoisuutemme on avautunut ja avautuu yhä kiihtyvällä tahdilla. Tästä syystä pintaan nousee kaikenlaisia tunteita syvältä itsestämme. Voime valita jäädäkö niihin rämpimään, vai päästämmekö irti. Silmittömät raivonpuuskat, vavisuttavat itkuryöpyt myös hervottomat naurunremahdukset.. kaikki nämä ovat keinoja purkaa omaksumaamme tunnekuonaa. Meidän on toisinaan hyvin vaikea käsitellä näitä asioita tietoisella mielellä, sillä järki yrittää tehdä nämäkin tunteet tyhjäksi tai syyllistää yhä lisää.
Tärkeintä on kuitenkin hengittää tunteen läpi, antaa kaiken tulla ulos ja purkautua sillä tavalla kun keho kertoo oikeaksi. Raivon kohdistaminen toisiin ihmisiin vain siirtää tunteen eteenpäin, eikä suinkaan poista sitä. Sen sijaan sen läpi eläminen, tietoinen hengittäminen, syvälle sukeltaminen ja sitten otteensa irroittaminen puhdistaa parhaiten. Meillä on AINA vastuu kaikesta mitä sanomme tai teemme. Emme voi loputtomiin paeta sitä, vaikka kuurupiiloa olisikin hetken mukava leikkiä. Koittaa päivä, jolloin olemme itsemme kanssa kasvotusten peilin edessä, täysin alastomana, ilman rihmankiertämää, ilman mitään puolustusasetta... Tämä on se päivä, jolloin armo astuu elämäämme.
Olen puhunut armosta aiemminkin täällä blogissa. Se on niin valtavan upea asia, ettei sitä voi tietoisella mielellä ymmärtää... se täytyy ELÄÄ, kokea, tuntea.
Heijastamisen laki:
"Voit nähdä vain itsesi.
Voit kuulla vain itsesi.
Voit puhua vain itsellesi.
Voit arvostella vain itseäsi.
Voit kehua vain itseäsi."
Tuomitsemalla toisen ihmisen, tuomitsemme lopulta aina vain itsemme. Heijastamme toisiin vain omia olemuspuolia (hyviä ja huonoja). Olemme toinen toistemme peilejä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti