Tämä meneillään oleva pääsiäisviikko on ollut minulle todellinen Piinaviikko. Olen tallustanut oman sisäisen Via Dolorosani ja toivottavasti vihoviimeistä kertaa!
Olen käynyt valtavan sisäisen kamppailun, jonka päätteeksi ristiinnaulitsin itseni. Nyt jäljellä on vielä ylösnousemus.
Henkinen kärsimykseni johtuu vain minusta itsestäni, omasta ankaruudesta, vaativuudesta ja tuomitsemisesta. Turhat ja rajoittavat uskomukseni ovat laittaneet minut raahustamaan kärsimysten tietä, mutta nyt se on ohi. Syyllisyys jää tähän. Häpeäminen loppuu. Tuomitseminen on tullut päätökseen. Prosessi ei ole ollut helppo eikä se ole vielä kokonaan ohi, mutta aikomukseni on vakaa.
Kanavoin eilen enkeli-illassa Pyhää ja kaunista, äärimmäisen voimakasta Kristustietoisuutta (tuttavallisemmin voimme puhua Jeesuksesta, jos se on mielelle helpompi ymmärtää). Kristusvalo kehoitti meitä olemaan myötätuntoinen itsellemme, kohdistamaan myötätunnon ensin omaan itseemme ja säteilemään sitä sen jälkeen ulkopuolellemme. Tämä pyyteetön rakkaus tulisi ankkuroida sydänkeskuksen kautta olemukseemme, josta se leviää ihanalla tavalla ympäristöömme siellä missä milloinkin olemme. Kristustietoisuus on Voima, puhdas rakkauden energia. Se asetetaan meihin, kun olemme valmiit, kun pyydämme sitä tai aikomuksemme on puhdas. Se vaikuttaa meissä salatulla tavalla, jota tietoisen mielen on vaikea ymmärtää. Kaikkea ei Luojan kiitos tarvitse ymmärtää, vaan riittää että toimimme sen mukaan ;). Rakkauden tunteminen ja aistiminen riittää.
Piinaviikkoni sisäinen kamppailu tuntui täysin mielipuoliselta. Ei järjen hippustakaan koko touhussa! Kun ymmärsin kaiken pahanoloni olevan mielen luomaa harhaa, tunsin valtavaa pettymystä itseäni kohtaan, mutta samalla myös silkkaa huojennusta! Minulla on vihdoin lupa olla oma itseni. Kun on yli 30 vuotta kuvitellut ja paukuttanut itselleen olevansa heikko, kelvoton, tyhmä ja ruma, ei ole helppoa huomata olleensa täysin väärässä. Valtavat syyllisyyden pallot jalassani, nuhjuinen häkki ympärillläni, piiska kädessäni, orjantappurakruunu päässä... kaikki vain minua itseäni varten. Aika kyseenalainen kunnia!
Ymmärsin myös, miten syyllisyyteni on tähän asti vaikuttanut aivan kaikkeen tekemiseeni. Olen jatkuvasti pelännyt tekeväni virheitä aivan kaikessa ja rajoittanut siten tietoisesti toimintaani ja olemustani. Syyllisyys on vaikuttanut aivan arkiaskareista lähtien KAIKKEEN siten, etten ole uskaltanut edes tuntea kiitollisuutta vaan syyllisyyden rauta on takonut pääni sisällä loputtomasti. En ole osannut nauttia aidosti kaikesta siitä ihanasta, jota olen elämässäni saanut, sillä salaa olen ollut syyllistynyt: pelännyt että 'jään kiinni' ja joku paljastaa etten ansaitsekaan sitä kaikkea. Eikö kuulosta hullulta? Näin se on silti ollut, nyt näen tämän kaiken. Jäin todella kiinni.. itselleni! Vertauskuvallisesti olen tuntenut olevani alasti keskellä Colosseumia ja odottavan leijonien tulevan raatelemaan minut.
Nyt ymmärrän miksi myötätunto tulisi kohdentaa ensin itseensä.
Nyt kuvittelen, että seisoessani keskellä Colosseumia mitään leijonia ei tule. Kukaan yleisöstä ei ilku tai syytä minua mistään. Minä itse en enää syyllistä, tuomitse tai rankaise itseäni. Olen vapaa jatkamaan matkaani... Kävelen hitaasti areenalta, hymy kasvoillani... hengitän syvään ja totuttelen uuteen olemukseeni.
Annan itselleni rauhan.
Kiitos kiitos kiitos!!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti