Uupumus

Olen ollut uupunut… siis todella uu-pu-nut!! Niin syvästi väsynyt, että kehoni jokainen solu suorastaan huutaa lepoa. Olen noin vuoden verran ollut stressaantunut, mutta stressi on hiipinyt niin salakavalasti ja hiljaa, etten ole sitä huomannut. Ihmetellyt vain tolkutonta väsymystä: ”kun nää energiat ja opiskelut ja kaikki vaan on niin rankkaa”…! Olen ollut niin väsynyt viime viikkoina, että minun on ollut fyysisesti vaikea päivisin pysyä hereillä ja öisin taas stressi on häirinnyt yöuntani tehden siitä levotonta. Sellainen kierre, joka ruokkii itse itseään. Sellainen suo, josta on omin avuin vaikea ponnistaa ylös. Sellainen päänsisäinen puuromössö, jonka vuoksi kaikki vaikuttaa sumuiselta ja harmaalta. Siellä täällä on näkynyt muutamia valopilkkuja ja ilon aiheitakin, mutta perusvärit ovat haalistuneet. 

Mitä tekee uupunut ihminen? Hän suorittaa. Hän pelkää. Hän ärisee ja äksyilee. Hän ei kykene hellittämään otettaan. Hän haluaa huomiota, kaipaa ”pelastusta” tai ”pelastajaa”. Hän syyttää olosuhteita ja muita ihmisiä. Hän etsii tietä ulos ja pakenee uupumustaan riippuvuuksiin. Hän ei näe valoa sen kummemmin itsessä kuin muissakaan ihmisissä. Ja lopulta… hän sairastuu. Kynttilä on palanut molemmista päistä.

Jos uupumus on kestänyt lyhyen aikaa, iskee todennäköisesti flunssa tai jokin muu kulkutauti, sillä elimistön puolustuskyky on laskenut. Pidemmän aikaa kestänyt uupumus saa solut soimaan jatkuvassa mollisoinnussa ja niiden värähtely laskee. Tämän vuoksi keho alkaa oireilla eri tavoin, riippuen jokaisen yksilöllisistä ominaisuuksista. Erilaiset kiputilat ovat yleisiä. Seuraa lisää huolta: ”mikä minua vaivaa? Olenko vakavasti sairas?” Ja näin kierre syvenee. Jossain vaiheessa ihminen hakeutuu lääkäriin tutkimuksiin, koska haluaa sairaudelleen nimen, diagnoosin. Diagnooseja on helppo ”syyttää” ja niihin on helppo turvautua, tehdä vaiva uskottavaksi ja antaa sille ikään kuin muoto. Diagnoosia myös pelätään ja tutkimuksiin menoa lykätään jatkuvasti, koska pelko jostakin vakavasta sairaudesta kytee syvällä alitajunnassa. Tieto lisää tuskaa, joten mieluummin olisin tietämättä!! 

Kuinka saada kehon solut soimaan jälleen duurisoinnussa mollin sijaan. Miten uupumus selätetään? 

Vaikka nukkuisin viisi vuorokautta putkeen, en usko että uupumukseni katoaisi. Ainoa keino selättää uupumus, on rakastaa itseään. (Jälleen sama lopputulos.. toistanko joka kirjoituksessa itseäni?!!) Uupumus kielii siitä, että olen alkanut elää jonkun muun ehdoilla kuin omillani. Olen alkanut uskoa, että minun PITÄISI tehdä sitä ja tätä… minun PITÄISI olla tuota ja näyttää joltakin muulta. Olen alkanut suorittaa asioita elämisen sijaan. Olen tehnyt itsestäni ”tilivelvollisen” ja selittelen ratkaisujani sekä itselleni että muille. Valitan. Valitan. Valitan. Naamioin sen hyvin ja kuvittelen että enhän minä suinkaan VALITA vaan kerron totuuden. Mutta kyllä minä valitan… ihan siitä syystä että tuntuu niin kurjalta ja kaipaan myötätuntoa ja valoa. Seuraavalla sekunnilla valittamisen jälkeen olenkin jo tuntenut huonoa omaatuntoa: enhän minä saisi valittaa, minulla on kaikki hyvin.. niin ja tunnen vetovoiman lain: sitä mitä ajattelen sitä lisään elämääni!!! Syyllisyys. Saan siis lisää aiheita valittaa jos valitan sillä vedän niitä itse puoleeni… käääk!! Miten tämä oravanpyörä pysähtyy??!! 

Pysähdys. Tiukka jarrutus. Jäljellä pelkkä hengitys. Voin vain hengittää. Juuri nyt minulla on tilaa hengittää happea keuhkoihini loputtomasti!! Herätän itseni henkiin hengittämällä. Opettelen taas rakastamaan itseäni vain hengittämällä rakkautta sisääni. Päästän irti surusta, väsymyksestä, uupumuksesta, stressistä, huolista… kaikista niistä mollisoinnuista, joita kehossani kannan. Hengitän sisääni valoa ja selkeyttä. Hyväksyn itseni. Annan itselleni armoa. 

Minä kelpaan, juuri tällaisena. Minä riitän, juuri nyt. Minä olen rakkaus, tässä hetkessä, ikuisuudessa.

-Meena

Ps. Minulle oli hyvin vaikeaa myöntää itselleni, että olen uupunut ja stressaantunut.