Vapautus

Takanani on huikea viikonloppu, jonka aikana tapahtuneita oivalluksia sulattelen edelleen. Minun piti ajaa yli 200km suuntaansa, jotta saatoin puhdistua valtavasta surusta, jota olin tiedostamattani kantanut sisälläni. Tuon surun poistumisen myötä sydämmessäni avautui uusi terälehti. Puhdistus oli niin voimakas, etten kertakaikkiaan pystynyt hillitsemään kyyneleitäni. Ne vain vyöryivät minusta ulos kuin hyökyaalto. En etukäteen saattanut mitenkään arvata, että pienen viikonloppumatkani tarkoitus olisi juuri tämä. Surun vapautukseen riitti yhden ihmisen läsnäolo ja oikeat sanat. Kerroin hänelle aloittaneeni kirjan kirjoittamisen ja päivittelin hieman sen 'synnytysprosessia' ja kuinka sen myötä voin jättää kaiken negatiivisen lopullisesti taakseni. Tämä viisas ihminen kysyi siinä vaiheessa minulta: "miksi kannat tuota surua mukanasi?" Ja siinä se oli! Tämä lause todella riitti! En ollut nähnyt tuota surua sisälläni. Suru, jolle ei ole mitään määritelmää tai yksittäistä tapahtumaa. Suru jossain hyvin syvällä, kätkettynä, mustana, myökkynä.. pidättelemässä minua. Jälleen koin, kuinka rakkaus parantaa. Minun oli turvallista kohdata tämä suuri tunnelataus sisälläni rakkaudellisessa ilmapiirissä. Yksin en olisi päässyt siihen käsiksi. Joskus parantumiseen todella riittää vain jonkun toisen/toisten ihmisten läsnäolo. Koska rakkauden energia on niin valtavan voimakas, se pakottaa kaikki 'alhaisemmat' tunteet ulos. Pyyteetön rakkaus ja myötätunto yksinkertaisesti vain sulattavat pelon. Uskon, toivon ja luotan, että joskus olen itsekin niin vahva rakastamaan niin suurella myötätunnolla, että kaikki jotka ovat valmiita, parantuvat sielunsa syvimmistä haavoista vain olemalla seurassani. Ja että minäkin osaan sanoa toiselle juuri ne oikeat sanat siinä hetkessä. Ensin minun on kuitenkin parannettava itseni. 

Keskeneräisyys. Kaikki tämä muistutti omasta keskeneräisyydestäni, hauraudestani. Vaikka olen kokenut syvän puhdistusprosessin viimeisen 1,5vuoden aikana, elämä yllättää edelleen. Matka sisimpääni ei todellakaan ole päättynyt. 

Oivalsin viikonlopun aikana myös, kuinka vääristyneiden linssien läpi olen katsonut maailmaa. Minulla on ollut hyvin vaaleanpunaiset lasit nenälläni. Olen katsonut niin vaaleanpunaisten linssien läpi, etten ole halunnut nähdä totuutta sen kummemmin hyvää kuin huonoa. Nämä linssit ovat vääristäneet kaiken 'liian rakkaudelliseksi' jos näin voi sanoa. Tämän vuoksi en ole pystynyt katsomaan toisia saati itseäni täysin objektiivisesti, vaan olen halunnut uskoa kaiken olevan hyvin ja hyvää. Tässä ei sinänsä ole mitään väärää, mutta se on estänyt minua näkemästä totuutta sellaisena kuin se on. Tästä syystä en ole nähnyt myöskään tätä surua sisälläni. Viime aikoina olen kärsinyt yltyvästä makeanhimosta. Ennen saatoin hyvin kieltäytyä karkeista ja leivoksista, mutta nyt olen ihmetellyt jatkuvaa makeannälkääni. En kärsi ylipainosta, mutta tätä menoa se ei ole kaukana. Olen enkeleiltä pyytänyt apua sidosten katkaisemiseen.. pyytänyt, että he auttaisivat minua pääsemään tästä riippuvuudesta irti. Jälleen kuvaan astuu suru. Olen syönyt tiedostamattomaan suruuni. Riippuvuuteni sokeriin on täysin emotionaalista, sidoksissa sisäiseen suruuni. Niin kauan kuin puputan pullaa ja karamelleja, olen sidoksissa myös tähän hienosti naamioituneeseen tunnemöykkyyn. Uskallanko päästää irti? Mitä sitten tapahtuu? 

Rohkeus. Luottamus. Vaikken tiedä mitä nurkan takana odottaa, voi silti luottaa sen olevan hyvää ja kaunista, erittäin tarkoituksellista. 

Meidän pyyntöihin ja rukouksiin vastataan aina. Näin minun pyyntööni vastattiin. Nyt minulta vaaditaan rohkeutta luopua vanhasta, kipeästä...kohdata se. Päästää irti. Huomaan, ettei mitään kamalaa tapahtunutkaan. Kukaan ei painanut liipasinta. Pelkäsin aivan turhaan. 

Eilisiltana palasin viikonloppureissultani kotiin. Olin kuin tulessa. Jokaista lihasta ja niveltä kolotti, päätä särki. Äärimmäisen fyysistä puhdistautumista myös. Kiitos kiitos kiitos!!!! 

Työ ei ole vielä päättynyt. Aivan kaikkea surua en saanut vielä irroitettua, mutta pääsin hyvään alkuun!!! 

Vapauttavaa viikkoa!! 

-Tikru