Empä olisi koskaan uskonut sanovani tätä ääneen, mutta sanonpahan nyt kuitenkin: olen ollut henkileikkauksessa, henkimaailman lääkäreiden operoitavana, valo-olentojen toimenpiteessä. Tiedän, kuulostan todella friikiltä ja uskomattomalta!
Eilen aamulla heräsin omituiseen oloon. Rintakehäni tuntui hyvin raskaalta ja jopa fyysisesti kipeältä! Pelästyin hieman, sillä olen ollut viikonlopusta lähtien puolikuntoinen ja flunssainen. Ensimmäinen ajatus: aivan kuin minua olisi elvytetty! Eihän minua oikeasti ole koskaan fyysisesti jouduttu elvyttämään, mutta keskellä rintakehää, rintalastan kohdalla tuntui yllättävän voimakas kiputuntemus etenkin yrittäessäni ponnistaa sängystä ylös. Voisin kuvitella, että elvytyksen jälkeen rintalasta on kipeä ja hellä hiukan sillä tavalla kun nyt tunsin. Toisin sanoen koko sydänkeskustani särki. Hengittelin sängyssä hetken ja kuulostelin omaa hengitystäni sattuuko se... ei sattunut, sillä jos näin olisi ollut, olisin lähtenyt samantien päivystykseen. Ei siis merkkejä mistään vakavasta hengitystieinfektiosta tai muustakaan vaarallisesta. Mutta mitä ihmettä tämä nyt on..? Melko pian oivalsin, että nyt on kyse jostain aivan muusta kuin fyysisestä sairaudesta. Muistan erään ystäväni taannoin maininneen olleensa henkileikkauksessa, jossa häneltä poistettiin 'vanhaa romua' sydänkeskuksesta ja aavistelin itse joutuneeni vastaavaan toimenpiteeseen. Viikonloppuna ilmi tullut surumöykky oli täten jouduttu operoimaan, jotta se saattoi lopullisesti lähteä minusta. Suru tulikin niin syvältä ja määrittämättömänä, että pelkkä itku ja energiahoito ei nyt riittänyt sen poistamiseen. Tarvittiin järeämpiä aseita. Laitoin eräälle ihanalle uudelle ystävälleni aiheen tiimoilta viestiä ja hän kanavoi minulle enkeleiltä hieman tietoa tapahtuneesta:
"Vaikkei sinun ruumistasi ole revitty auki, on leikkauksemme aivan kuten ihmisten tekemä jossa veri lentää. Mustaa sakeaa limaa jouduimme imemään pois sekä leikkaamaan palan kiinnijäänyttä mustaa pihkaa, jossa oli takertuneena kaikki menneiden geneettiset jäljet."
Aika vaikuttavaa!! Siis minusta todella kirjaimellisesti leikattiin suru irti! Kannoin tietämättäni henkikehossani kaikkea sukupolvien aikana kertynyttä surumuistoa. Dna rihmani olivat verhoutuneet suruvaippaan, sakeaan limaan ja mustaan pihkaan.. kuvottava ajatus!
Omituisinta tässä on oma tuntemus.. minulla fyysisestikin sellainen olo kuin olisin ollut isossa toimenpiteessä. Leikkauspotilaan tavoin olen hyvin väsynyt ja kehoni on arka, runneltu. En silti epäile hetkeäkään etteikö kaikki ole hyvin tarkoituksellista. Olen äärimmäisen kiitollinen tästä kaikesta. Tämähän tarkoittaa, että olen jälleen vapaampi! Vapaampi henkisestä taakasta, joka estää minua rakastamasta itseäni ja muita ehdoitta.
Sen voin kyllä vilpittömästi todeta, että astuttuani henkiselle polulle, ei tylsiä tai merkityksettömiä päiviä ole elämässäni ollut! Aina kun kuvittelen saavuttaneeni jonkun pisteen elämässäni, alkaa seurava vaihe jo vyörymään kohti ja tapahtumat muuttuvat yhä mielenkiintoisemmiksi. Mitä vielä???
Lisää toimenpiteitä saattaa olla luvassa, mutta ensin tahdon toipua tästä leikkauksesta. Nyt siis lepoa ja rentoutumista...
-Toipilas Tikru
Eilen aamulla heräsin omituiseen oloon. Rintakehäni tuntui hyvin raskaalta ja jopa fyysisesti kipeältä! Pelästyin hieman, sillä olen ollut viikonlopusta lähtien puolikuntoinen ja flunssainen. Ensimmäinen ajatus: aivan kuin minua olisi elvytetty! Eihän minua oikeasti ole koskaan fyysisesti jouduttu elvyttämään, mutta keskellä rintakehää, rintalastan kohdalla tuntui yllättävän voimakas kiputuntemus etenkin yrittäessäni ponnistaa sängystä ylös. Voisin kuvitella, että elvytyksen jälkeen rintalasta on kipeä ja hellä hiukan sillä tavalla kun nyt tunsin. Toisin sanoen koko sydänkeskustani särki. Hengittelin sängyssä hetken ja kuulostelin omaa hengitystäni sattuuko se... ei sattunut, sillä jos näin olisi ollut, olisin lähtenyt samantien päivystykseen. Ei siis merkkejä mistään vakavasta hengitystieinfektiosta tai muustakaan vaarallisesta. Mutta mitä ihmettä tämä nyt on..? Melko pian oivalsin, että nyt on kyse jostain aivan muusta kuin fyysisestä sairaudesta. Muistan erään ystäväni taannoin maininneen olleensa henkileikkauksessa, jossa häneltä poistettiin 'vanhaa romua' sydänkeskuksesta ja aavistelin itse joutuneeni vastaavaan toimenpiteeseen. Viikonloppuna ilmi tullut surumöykky oli täten jouduttu operoimaan, jotta se saattoi lopullisesti lähteä minusta. Suru tulikin niin syvältä ja määrittämättömänä, että pelkkä itku ja energiahoito ei nyt riittänyt sen poistamiseen. Tarvittiin järeämpiä aseita. Laitoin eräälle ihanalle uudelle ystävälleni aiheen tiimoilta viestiä ja hän kanavoi minulle enkeleiltä hieman tietoa tapahtuneesta:
"Vaikkei sinun ruumistasi ole revitty auki, on leikkauksemme aivan kuten ihmisten tekemä jossa veri lentää. Mustaa sakeaa limaa jouduimme imemään pois sekä leikkaamaan palan kiinnijäänyttä mustaa pihkaa, jossa oli takertuneena kaikki menneiden geneettiset jäljet."
Aika vaikuttavaa!! Siis minusta todella kirjaimellisesti leikattiin suru irti! Kannoin tietämättäni henkikehossani kaikkea sukupolvien aikana kertynyttä surumuistoa. Dna rihmani olivat verhoutuneet suruvaippaan, sakeaan limaan ja mustaan pihkaan.. kuvottava ajatus!
Omituisinta tässä on oma tuntemus.. minulla fyysisestikin sellainen olo kuin olisin ollut isossa toimenpiteessä. Leikkauspotilaan tavoin olen hyvin väsynyt ja kehoni on arka, runneltu. En silti epäile hetkeäkään etteikö kaikki ole hyvin tarkoituksellista. Olen äärimmäisen kiitollinen tästä kaikesta. Tämähän tarkoittaa, että olen jälleen vapaampi! Vapaampi henkisestä taakasta, joka estää minua rakastamasta itseäni ja muita ehdoitta.
Sen voin kyllä vilpittömästi todeta, että astuttuani henkiselle polulle, ei tylsiä tai merkityksettömiä päiviä ole elämässäni ollut! Aina kun kuvittelen saavuttaneeni jonkun pisteen elämässäni, alkaa seurava vaihe jo vyörymään kohti ja tapahtumat muuttuvat yhä mielenkiintoisemmiksi. Mitä vielä???
Lisää toimenpiteitä saattaa olla luvassa, mutta ensin tahdon toipua tästä leikkauksesta. Nyt siis lepoa ja rentoutumista...
-Toipilas Tikru
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti