Yllä oleva teksti kolahti. Se kolahti niin lujaa että ego lensi suorastaan rähmälleen! Myönnän avoimesti, että minulla on ollut tarve 'olla oikeassa'. Toisaalta kenelläpä ei olisi ;). Oma tieto ja totuus tuntuu itselle oikealta, joten sitä saattaa huomaamattaan tyrkyttää muille. Ego rakastaa yrittää muuttaa toisia.. se saa siitä jotenkin tyydytystä ja pönkitystä. Mutta egon tahto ei ole korkein mahdollinen hyvä. Ei todellakaan. Jälleen tarvitaan erottelukykyä: onko kyseessä egon vai sydämen ääni. Hyvin todennäköisesti ensimmäinen vaihtoehto, sillä sydämen äänen tunnistettuaan vaihtoehto yksinkertaisesti tuntuu hyvältä syvällä sisällä, toisin kuin egon salakavalat jupinat ja supinat, näennäisesti hyvät valinnat.
Viime aikoina olen tuntenut selittämätöntä ärtymystä aivan ihmeellisistä asioista. Ilmeisesti egoni yrittää viimeiseen asti taistella energiamuutoksia vastaan, koska tietää tulevansa pian 'nujerretuksi'. Outo roikkuva olo. Toisaalta on sellainen olo kuin seisoisin kynnyksellä.. En osaa sen tarkemmin selittää!! Sen sijaan, että yritän muuttaa toisia, aion nyt keskittyä hyväksymään kaikki sellaisina, kuin he ovat. Rakastaa sielusta, en egosta käsin.
Minulla on aina ollut viha-suhde liikuntaan. Olen puhunut tästä aiemminkin, ainakin vanhassa blogissa. Koska en ole ollut erityisen hyvä missään lajissa, en ole oikein koskaan saanut kunnon onnistumisen kokemuksia. Minulta puuttuu liikunnan suhteen pitkäjänteisyyttä ja kärsivällisyyttä. Olen jo pitkään yrittänyt työstää tätä asiaa, sillä tiedänhän minä, kuinka tärkeää liikunta on fyysiselle keholle ja henkiselle hyvinvoinnille. Liikkumattomuus jumittaa ja jäykistää kehon lisäksi myös henkiset asenteet. Liikunnan avulla on helppo vapauttaa tunnelukkoja: ärtymystä, kiukkua, surua.. Se auttaa keskittymään hetkeen, varsinkin, jos tekee itselle täysin uudentyyppistä harjoitusta.
Kävin pari päivää sitten elämäni ensimmäisellä kahvakuulatunnilla. Niin rankka kokemus keholleni, että olen vieläkin kuin jyrän alle jäänyt!!! Ennen tunnille menoa olin todella kiukkuinen eräästä asiasta, mutta koska tunnilla mukana pysyminen vaati kaiken huomioni, ärsyyntyminen katosi sen siliän tien ;). Olen jo kauan pyytänyt enkeleiltä apua, jotta löytäisin liikunnan ilon! Se on minulle täysin vieras tunne...tulen jopa hyvin surulliseksi, jos ajattelen asiaa. Miksi minun on niin vaikeaa löytää sitä??!! On helppo syyllistää vanhempia siitä, etteivät he ole koskaan kannustaneet liikkumaan tai liikkuneet edes itse. Minulla ei ole siis mitään liikunnan mallia lapsuudesta. Näin ollen olen yrittänyt rakentaa sitä itse, mutta huonolla menestyksellä! Kolmekymmentä vuotta epämääräistä yritystä tuntea olonsa kotoisaksi omassa kehossaan.. Vaan nytpä oivallan miksi olen 'epäonnistunut'!! En ole hoitanut energiatasolla olevia esteitä liikunnan suhteen. Minulla on valtava huonommuuden tunnelukko jossakin syvällä sisällä.. siispä suunnistan sitä kohti ja kuuntelen mitä sieltä nousee! Voi olla, että tämän asian työstämiseen menee tovi ;). Ymmärrän toki, ettei minun tässä elämässä tarvitse olla huippu-urheilija :D olen syntynyt tänne aivan muista syistä. Mutta kulkuneuvoa on silti huollettava säännöllisesti. Liike on lääke! Sisäinen asennemuutos: alan yksinkertaisesti rakastaa jokaista kehollista harjoitusta, jonka teen..yritän ujuttaa liikunnan säännölliseksi osaksi elämää, aivan kuten syöminen tai nukkuminen :). Enkelit minua tässä auttakoon! Kiitos kiitos kiitos!
-Tikru
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti