Minulla on ongelma...

Se tunne, kun ymmärtää että rengistä on huomaamatta kasvanut isäntä. Se tunne, kun oivaltaa kuinka pahasti onkaan sotkeutunut omaan ansaansa. Se tunne, kun uskaltaa myöntää itselleen omaavansa riippuvuuden. 
Olen päässyt eroon monesta riippuvuudestani elämäni aikana: poltin 8vuotta tupakkaa ja nyt olen savuton. Käytin 15 vuotta enemmän ja vähemmän alkoholia humalahakuisesti, mutta tällä hetkellä olen käytännössä raitis. 
Olen hyvin... sanoisinko intensiivinen luonne: saatan innostua jostain asiasta hullun lailla, keskittyä siihen täysillä (minulla on hyvä keskittymiskyky) ja saada jopa hienoja tuloksia aikaan, mutta usein olen hurahtanut niin, että pian en ajattele mitään muuta kuin tuota kyseistä asiaa ja sen tekemistä. Minulle on tähän asti siis syntynyt helposti riippuvuussuhteita milloin  mihinkin. Annan pari esimerkkiä. Kun olin masentunut aloin tehdä palapelejä. Palapeleistä muodostui minulle henkireikä, saatoin istua yksiöni lattialla tuntikausia kokoamassa tuhannen (tai yli) palan palapelejä. Ne auttoivat minua keskittymään ja viemään ajatukset pois synkistä synneistä. Odotin että pääsin töistä kotiin liittämään paloja toisiinsa enkä olisi millään malttanut mennä illalla nukkumaan. Aamulla saatoin olla väsynyt yöllisistä palapelien kokoamisesta. Jossain vaiheessa ymmärsin, että minun on vähennettävä tätä aluksi viatonta 'harrastusta' sillä siitä alkoi muodostua minulle pakkomielle. 
Tämä samankaltainen kaava toistui esikoisen odotusaikana, jolloin jouduin jäämään pitkälle sairauslomalle. Aloin tehdä ristipistoja. Tein ja tein päivät pitkät ristipistotöitä... pöytäliinoja, lastenhuoneen tauluja.. Kunnes eräänä päivänä taas havahduin siihen, että ristipistot olivat aamulla ensimmäisenä mielessä ja illan viimeinen ajatus ennen nukahtamista: taas olin kietoutunut pakkomielteen syövereihin! Suutuin, jos joku (yleensä mieheni) mainitsi minulle asiasta.  Viattomasta ajanvietteestä syntyi riippuvuussuhde. Voimavarasta tuli energiasyöppö. Näin salakavalasti se käy.. En tiedä pystyykö tätä kukaan ymmärtämään? Kenties joku. 
Tällä hetkellä olen heittänyt itselleni haasteen ja ottanut sen vastaan: aion jälleen irroittautua pakkomielteisestä riippuvuussuhteesta. Ongelmani nimi on facebook. 
Kyllä, naamakirja on tuonut minulle vanhan tutun haasteen eteeni: vain muoto ja asu on vaihtunut, mutta oireet ovat vanhat ja liiankin tutut. Aamun ensimmäinen ajatus: onkohan joku kommentoinut postaustani? Illan viimeinen aate: vieläköhän siellä on joku hereillä, jonka kanssa voisi sanasen pari vaihtaa? Mitähän sille ja sille kuuluu? 
Kyttäilyä, kommentointia, turhanpäiväistä selailua... 
Tunteja kuluu hukkaan.. muut asiat kärsivät. 
Toki siitä on ollut myös hyötyä. Olen sopinut tapaamisia, käynyt upeita keskusteluja, tutustunut uusiin ihaniin ihmisiin, pitänyt yhteyttä kauempana asuviin ystäviini, auttanut lukuisia ihmisiä tehden tulkintoja ym. 
Silti, en kiellä ettenkö olisi myös koukussa. Tunnen, miten energiani ovat täysin 'levällään' sen suhteen. Nyt on aika pysähtyä ja keskittyä etsimään/kokoamaan oma voima, pyytää se takaisin itselleni, ottaa kenties uudenlaisia energioita vastaan. Juuri nyt on oikeastaan täydellinen hetki. Olen ymmärtänyt ongelman vakavuuden jo tovi sitten, mutta kesti aikansa, että olen aidosti valmis siitä luopumaan, irroittautumaan. Tiedän, että facebookista pidättäytymisen myötä kohtaan tämän 'haitallisen' riippuvuuspiirteen itsessäni. Tunnen, että nyt on aika taas kohdata omia varjoja. Ei hätää, olen valjastanut kaikki taivaalliset auttajat hätiin ;). Olen pyytänyt valon enkelten apua ja tukea, jotta onnistun. Muutama ystäväni on myös tarttunut tähän samaan haasteeseen. 
Tarvitsen tämän tilan oivaltamiselle juuri nyt, sillä ensi viikolla lähden viikonlopuksi enkeliretriittiin. Hiljennyn jo etukäteen vastaanottamaan kaikkea sitä kaunista, jota meille tuodaan. Teen sisälläni tilaa uudelle, uudistumiselle, rakkaudelle. Täyteen maljaan ei voi kaataa. Niin kauan kuin olen sidoksissa johonkin, se kahlitsee energiani ja estää minua etenemästä. 
Olen päättänyt olla viikon ilman facebookia. 
Se tuntuu nyt hurjalta. Taukoon on aikaa n.23 tuntia. Lakko astuu voimaan maanantaina 26.8. klo 00. 
Täysin ilman tietokonetta en pysty olemaan, sillä minulla on vielä liuta kesäopintoja tehtävänä sekä tietysti työvuorot, jolloin palkkani maksetaan siitä, että kökötän koneella ;). Mutta viikko ilman naamakirjaa tuntuu isolta, joskaan ei mahdottomalta haasteelta. Se tuntuu ennen kaikkea vapauttavalta. Vaikka irtipäästäminen riipaisee, tunnen silti suurempaa riemua siitä, että aavistan jo vapauden häämöttävän aivan nurkan takana. Aistin jo sen ilon ja riemun, joka vapauden tunteesta syntyy. 

Teen tämän rakkaudesta itseäni kohtaan. Teen tämän, koska haluan kasvaa ja laajentua rakkaudessa ja rakkaudesta. Minä rakastan itseäni ja siksi aion myös onnistua. 
Voi olla että pidän tunteistani pientä päiväkirjaa ;).