Tee tilaa, älä täytä sitä!

”Tee tilaa, älä täytä sitä!” Siinä tämänpäiväinen oivallukseni.

Olen jo pitkään ihmetellyt omituista motivaatiopulaa ja ahdistusta kaikkeen, etenkin kouluhommiin. Arki on tuntunut ajoittain sakealta puurolta ja vuorokauden tunnit ovat loppuneet joka päivä liian lyhyeen. Yleisimpiä itselleni esittämiä kysymyksiä viimeisen vuoden ajalta: miten minä ehdin..? millä ajalla minä..? koskakohan tulee aikaa tehdä sitä ja tätä..? Epätoivoista roikkumista arjen oravanpyörässä. Säntäilyä sinne tänne. Tukkaputkella höyryveturin lailla paahtamista. Ei ihme että kaikesta on kadonnut vähitellen ilo ja motivaatio!! Ajoittain olen saanut ihania pysähdyksen hetkiä, mutta sitten taas juna on vienyt mennessään ja energiani ovat levinneet joka suuntaan.

Tällä viikolla olen tietoisesti pysäyttänyt sisäisen höyryveturin. Erinäisten tapahtumien kautta minut oikeastaan pysäytettiin enkeleiden ja oppaideni toimesta, jotta minulle jäisi enemmän tilaa oivaltaa. Pitkäaikainen haaveeni on kirjoittaa kirja, mutta tähän asti olen ihmetellyt millä ihmeen ajalla tekisin moisen urotyön? Kirjallisia kouluhommiakin piisaa vaikka lampaat söisivät! Ja niiden kirjoittamisen päälle aloittaisin jonkun pitkäaikaisen ja keskittymistä vaativan projektin? Huh, utopinen haave?!

Minulla on aina ollut ihmeellinen pakkomielle täyttää tyhjä tila. Tämä uskomus kumpuaa todennäköisesti jostain varhaislapsuudesta, että koen velvollisuutta hoitaa erilaisia asioita ja huolehtia muiden tarpeista. Esimerkkinä: opettaja kysyy luokassa kommentteja tms. niin lopulta koen velvollisuutta rikkoa hiljaisuuden: jos kukaan muu ei uskalla niin kai minä sitten..! Tai jos kalenterissa on tyhjä aukko niin tekemistähän siihen on keksittävä. Kotona on vaikea asettua aloilleen (paitsi tietokoneelle) ja vain nauttia hiljaisuudesta. Monta keskeneräistä käsityöprojektia ja iso tukku uusia ideoita pää täynnä, mitä voisin tehdä sitten-kun-ehdin. Jaapa jaa ;). Pelkkä ajatuskin hengästyttää!

Vaan tällä viikolla olen tietoisesti asettunut aloilleni. Opetellut vain olemaan. Minulla on ’sattumalta’ etäviikko koulusta ja työharjoittelukin alkaa vasta ensi viikolla. Käytännössä olen siis päivisin ollut vapaa kuin taivaan lintu. Alkuviikolla hoidin loppuun erään ihmissuhdesopan ja vapauduin siten myös omista vanhoista uskomuksista. Kohtasin sopan aikana silmästä silmään oman hyväksynnän haun tunnelukon sekä pelkoni hylätyksi tulemisesta. Seuraavana päivänä pääsin siis vielä energiahoitoon sekä illalla enkeli-iltaan.. oikein tuplatykitys valoa ja rakkautta yhdelle päivälle. Tarpeeseen tuli, sillä olinkin aika ryvettynyt omassa sonnassani ;). Paljon puhdistettiin vanhaa kuonaa ja eheytettiin sekä sisältä että ulkoa. Hoidon aikana näin miten sakeaa mustaa liejua sekä paksuja ruosteisia ketjuja poistui Solar Plexus-chakrasta. Lisäksi hoidettiin (taas) menettämisen pelkoa, häpeää, naiseutta, seksuaalisuutta sekä riittämättömyyden tunnetta.

Riittämättömyyden tunne on ollut myös tiukassa istuva vanha uskomukseni. Siitä johtunee varmaan myös tietynlainen väsymys arkeen: kasaan vääränlaisessa velvollisuuden tunnossa liikaa haasteita itselleni ja toisaalta tunnen, ettei mikään ikinä riitä. En siis riitä itselleni vaikka tekisin kuinka täydellisen suoritukseen. Valtava vaatimusenergia!! Tämä on johtanut jatkuvaan suorittamiseen. Ei ihme että väsyttää. Vaan nyt on tullut aika todella vihdoinkin muuttua. Liian kauan olen kantanut näitä itsetuhoisia energioita kentässäni. Tästä lähin minä riitän itselleni. 
Riittää, että elän tässä hetkessä. On aivan turha murehtia jaksanko huomenna tai miksi en eilen pystynyt tekemään jotain askaretta. Kuuntelen itseäni herkällä korvalla ja kiinnitän täyden huomioni oman voimani kokoamiseen. Sillä tavoin saan valtavan kapasiteetin myös luovuutta käyttööni. Ei enää tyhjänpäiväistä murehtimista vaan enemmän pinta-alaa hengittää vapaasti. Tekemällä tietoisesti itselleni tilaa sekä ajatusten tasolla, että käytännössä pääsen paremmin toteuttamaan niitä todellisia sydämen ja sielun unelmia.
Raivaan rakkaudella arkeeni tilaa, tyhjää tilaa, enkä suinkaan täytä sitä. Tällä tavoin minulle jää enemmän aikaa rakastaa sekä itseäni että muita. Minun ei myöskään tarvitse velvollisuudentunnosta pelastaa ketään muuta, voin ’pelastaa’ vain itseni.. Sillä minä riitän. Hyväksyn itseni. Juuri nyt on kaikki hyvin.