Läsnäolon viikon huipentuma: viikonloppu enkeliretriitissä

Tunnen olevani hyvin etuoikeutettu. Läsnäolon viikoksi nimeämäni viikko huipentui enkeliretriittiin upeiden valoihmisten ja mahtavien taivaallisten auttajien seurassa. Sain äärimmäisen voimallisen kokemuksen jälleen. Tällä kertaa kuitenkin hieman erilaisen kuin keväällä. Kevään retriitti tuntui enemmän sellaiselta vinhalta pyöritykseltä, mutta nyt sain toisenlaisen kokemuksen. Tämänkertainen retriitti pyöritti meitä mahtavissa kristalli- ja smaragdienergioissa, mutta hieman hellemmin. Jokainen läsnäolija sain omanlaisensa 'annoksen' huimaa henkistä kasvua ja laajentumista... minäkin sain hyvin merkittävän sysäyksen omalla polullani. Sain jotain niin konkreettisen arvokasta, että minulla ei ole siihen sanoja. Yritän parhaani mukaan kertoa kokemuksista, mutta varoitan, että ne eivät tälläkään kertaa riitä kuvailemaan totuudenmukaisesti kaikkea tapahtunutta ;). 

Retriitti alkoi perjantaina hyvin vauhdikkaalla tavalla yhden osallistujan kanavoimalla laululla... taivaslauluksi minä sitä nimitän, sillä parempaakaan termiä en keksi :D. "Taivaslaulu" tulee kehosta ulos täysin autenttisena, vailla meidän tuntemia melodioita, hyvin voimakkaana ja eheyttävänä 'joikuna'. Jokainen joka uskaltaa, voi antaa äänensä taivaslaulun käyttöön, sillä varsinaista meidän luokittelemaa 'laulutaitoa' ei tarvita. Taivaslaulu tulee kanavoituna. Se saattaa olla esim pelkän "OM" mantran laulamista  eri taajuuksilta tai jonkun vokaalin toistoa. Aluksi se saattaa tottumattoman korvaan kuulostaa jopa vaivaannuttavalta 'ölinältä' mutta kun heittää estot ja rajoitukset mielestään ja antaa energian koskettaa sisintä, saa äärimmäisen ravitsevaa ja eheyttävää parannusta osakseen. Ihmisääni on voimakkain parantamisen työkalu. Ja mikä parasta, sitä voi jokainen käyttää!
Perjantai-illan taivaslaulu sulatti ympäriltäni näkymättömän suojamuurin, se särkyi säpäleiksi ja koin sen valtavan eheyttävänä. Se avasi minua seuraavan päivän irtipäästämisille ja uuden vastaanottamiselle, sekä edesauttoi tulevaa antautumista omalle taivaslaululleni. 

Lauantaipäivä alkoi itkien. Kesken aamupalan tirautin jo itkut. Tuosta noin vaan, muutama kyynel ja ateria jatkui :D. Ihmeellistä!! 
Aamulla minulla oli sellainen olo, että haluaisin vain käpertyä johonkin turvaan ja itkeä valtavan padon pois sisältäni. Ja niin kävikin. Itkin lähes joka välissä. Puhdistavaa vapauttavaa itkua. Maailman turvallisimmassa ympäristössä, upeiden ihmisten myötätuntoisessa läsnäolossa.. ei parempaa tilaisuutta voisi olla ja minä todella käytin sen hyväksi ;). Vihdoinkin ei tarvitse pidätellä sekuntiakaan, sen kun antaa tulla.. vaikka huutona ulos jos siltä tuntuu.. Oletteko koskaan antaneet itsenne vapautua sillä tavoin? 

Kirjoitan tähän ylös myös lauantaiaamun meditaation aikana saamani kokemuksen: 
Suljen silmäni. Istun ringissä 17 muun naisen ja kahden vauvan seurassa. Keskityn vain itseeni. Minulla on siivet selässäni, valtavat kauniit siivet. Nousen ylöspäin. Henkikehoni lähtee lentoon jättäen fyysisen kehoni vanhaan taloon Tammisaaressa. Liitelen kattojen yllä, puiden latvojen tasalla. Ihailen maisemia sieltä käsin. Tunnen vapauden riemun sydämmessäni. Äkkiä kohoan yhä ylemmäksi, aina avaruuteen asti noin kuun korkeudelle. Katselen hetken maapalloa etäältä. Planeetta on kaunis ja sinivalkoinen, rakas Äiti Maa. 
Laskeudun jälleen alemmaksi. Henkikehoni etenee Suomesta pallon toiselle puolelle aina Australiaan asti, siskoni luo. Katselen kaunista siskoani. Halaan häntä. Hän ei huomaa minua, mutta tunnistaa lämpöni ja läheisyyteni jollain tavalla, se rauhoittaa häntä. Hänen sielunsa on hyvin kaunis. Ilahtuen se tervehtii minua. 
Samaan aikaan fyysistä kehoani ravistelee voimakas itku. Minun tulee valtava ikävä häntä. Itku tuntuu jokaisen solun sopukoita myöten. Vapisen ja tärisen. Tunnen lähes tukehtuvani omaan itkuuni. Annan sen kuitenkin tulla, estelemättä. Enkelini tukevat ympärilläni, pitävät minua kasassa jollain tavoin, lohduttavat. En ole uskaltanut itkeä ikävääni lähes neljään vuoteen.. koko sinä aikana kuin siskoni on asunut tuhansien kilometrien päässä. Nyt minä kuitenkin itken ikävääni. Kaipaan syvästi sisaruuttamme. Kaipaan sitä yhteyttä, joka vain sisarten välillä voi vallita, sitä lämpöä ja ymmärrystä, hyväksyntää. Onneksi saan itkeä sitä upeiden valosisarteni joukossa! Tahtoisin halata siskoani fyysisesti ja kertoa että rakastan, sillä minä todella rakastan!!!
Sitten enkelit vievät henkikehoni voimapaikkaani, Himalajan vuoristoon, maailman katolle.  Siellä on valtava kristalli, jonka päälle minut asetetaan makaamaan. Hyvin korkeavärähteinen energia ympäröi minut. Minua hoidetaan siellä.
Meditaatio päättyy, mutta itkuni jatkuu. Kehoni tarvitsee voimakkaan itkun puhdistuakseen surusta ja ikävästä. Toinen retriitin vetäjistä (samanniminen kuin siskoni) tulee halaamaan minua ja itken hetken hänen sylissään. Olen turvassa siinä. 

Äskeinen kokemus oli vain yksi esimerkki retriitin voimallisuudesta... pieni silmanräpäys, eikä suinkaan ainoa laatuaan. Nyt minulla ei kuitenkaan ole aikaa kirjoittaa jokaista yksityiskohtaa, joten jääköön tämä tällä kertaa ainoaksi tarkemmaksi kuvaukseksi. 

Kun sain lauantai aamupäivän ja päivän aikana itkettyä tunnelastia ja -kuormaa kevyemmäksi, tuli oivalluksen aika. Oivalsin iltapäivällä MIKSI olen retriitissä ja mitä minä sieltä saan mukaani. 
Tulin retriitistä hakemaan itselleni turvallisuuden tunteen. Ymmärsin, että olen lähes koko elämäni tuntenut oloni todella turvattomaksi. Ilman vankkaa luottamusta ja turvallisuuden tunnetta, en voi jatkaa polkuani pidemmälle. Ilman turvallisuuden tunnetta en kertakaikkiaan kykene antautumaan sen koommin elämälle, kokemuksille kuin tehtävällenikään. Oivalsin, etten ole koskaan päästänyt ketään ihmistä täysin lähelleni, koska en ole tuntenut sitä turvalliseksi. Olen kärsinyt vuosia lamaannuttavista paniikkikohtauksista, paniikkihäiriöstä, joka on estänyt minua tekemästä monia asioita... estänyt minua elämästä täyttä elämää. Rajoittanut liikkumistani, rajoittanut oikeastaan aivan kaikkea. Halvaannuttanut ja vieroittanut minut ympärillä olevista tapahtumista ja ihmisistä. Enää en ihmettele yhtään... aika selkeää oikeastaan kaikki. 
Nyt olen elämäni taitekohdassa. Olen antanut Luojalleni hiljaisen luvan toimia kauttani ja ilmaissut haluni antautua hänen työlleen, omalle elämäntehtävälleni. Ilman turvallisuuden tunnetta en voi sitä kuitenkaan toteuttaa, joten tässä sitä ollaan. Ottamassa vastaan vankkaa perustaa elämälle, jonka avulla voin luottaa olevani turvassa AINA ja kaikkialla. Ikuisesti!!! 
Sain lauantai-iltapäivän energiahoidossa ihanan vinkin siitä, miten voin päästä turvallisuuden tunteeseen ja opetella uuteen energiaan missä vain ja milloin vain :). Voin vain kuvitella ympärilleni kristallisen makuupussin ja kääriytyä siihen. Sillä tavoin saan turvallisuuden energian sisälleni ja ympärilleni. Kestänee tovi tottua tähän turvallisuuteen, sillä sen energia on minulle vielä 'tuntematon' ja uusi. Kaikkea en pysty kerralla ottamaan vastaan, mutta päivä päivältä edistyn. Totuttelen. 

Lauantai päivän kääntyessä kohti iltaa sain voimakkaan omakohtaisen kokemuksen taivaslaulusta. Uskalsin ensikertaa todella antautua kanavaksi sillä tavoin. Erittäin voimakas kokemus.. kertakaikkisen antoisa ja riemastuttava!!! Olin aivan haltioissani "tuliko se todella minun suustani???" :D waaauuuu!!!! 

Sunnuntaina puhdistelimme vielä muutamia entisiä elämiä yhdessä. En halua tässä avata sen enempää niitä, koska todella haluan päästä eroon niistä energioista, joita sieltä paljastui. Nyt haluan totutella uudistuneisiin energioihini. Nautin suunnattomasti tästä turvallisuudesta ja vapauden tunteesta. 
Olen tietyllä tavalla harmissani, etten kykene sanoin selittämään näitä kokemuksiani, mutta yritin parhaani ;). Sanat kun rajoittavat hyvin paljon. Ne vain.... eivät riitä!!!! 

Kiitos sinulle, joka jaksoit lukea koko postaukseni. Kiitos kaikille retriitissä mukana olleille ja minua tukeneille valosisarille. Rakkaita terveisiä maailman rakkaimmalle siskolle. Kiitos enkeleille ja kaikille taivasauttajille kaikesta avusta ja tuesta. 
Kiitos Luojalleni, Jumalalleni, joka vaikutat kauttani. 
Kiitos kiitos kiitos